K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.10.2024 Kemijärvellä avataan torstaina 10.10. klo 10 uusi ja upea K-Market Kemijärvi. Kauppiaina toimivat Perttu Soppela ja Malla Kuivila.
”Olen todella innoissani aloittamassa kauppiasurani juuri näissä kaupoissa Kemissä. Kauppiaskouluni kesti käytännössä 20 vuotta, sillä olen pienestä pitäen ollut vanhempieni kaupoissa töissä. Onnekseni sain omat kauppani kotiseudultani, jolloin tuki pysyy edelleen lähellä ja alue on ennestään tuttu. On mahtavaa päästä tekemään hyvästä parempaa, sillä molemmissa kaupoissa on varma ja hyvin toimiva pohja”, Tanya Nurkkala iloitsee.
Uusi kauppias haluaa erottua Kemissä vahvalla Oman kylän kauppa -tunnelmalla, ja asiakkaat otetaan kaupassa vastaan samalla tavalla kuin vieraat omassa kodissa. Töitä tehdään reippaan rempseällä otteella, jotta asiakkaat saisivat tehdä ostoksensa mahdollisimman mukavassa tunnelmassa.
”Minut tulee löytämään myös kassalta ja hyllyjen välistä touhuamasta, ja aina on aikaa pienelle porinatuokiolle. Odotan innolla asiakkaisiin tutustumista ja erilaisten toiveiden ja ideoiden kuulemista. Solekko tehä -asenne on täällä pohjoisessa vahva ja sillä mennään jatkossakin!”
Keskuspuistokadulla järjestetään avajaiset heti, kun uusi kauppias on päässyt kunnolla asettumaan taloksi.
”Avajaisia suunnittelen loka-marraskuulle ja kerron niistä sitten lähempänä tarkemmin sosiaalisen median kanavissamme.”
Kaupan valikoima tarjoaa jokaiselle jotain
Nurkkala lupaa, että kuten tähänkin saakka, kauppojen valikoimasta tulee löytymään jokaiselle jotain, ja ostoskoreihin on tarjolla eri hintaluokkien tuotteita. Haaveissa on jatkossa tuoda kauppoihin myös Meillä tehty -tuotteita. Molemmilla kaupoilla on omat sosiaalisen median kanavat, joita tullaan päivittämään ahkerasti. Verkkokauppa ja Wolt taas ovat toiminnassa Keskuspuistokadulla.
Vastuullisuustyötä tehdään molemmissa kaupoissa arjen toimina joka päivä.
”Henkilökunnan hyvinvointi on oma ykkösprioriteettini ja tätä seuraa kaikki muu. Kaikki kaupalla syntyvä jäte kierrätetään asianmukaisesti, ja teemme parhaamme myös kaiken hävikin minimoimiseksi”, Nurkkala kertoo.
Tanyan ura kaupan alalla alkoi jo 8-vuotiaana tutustumisella omien vanhempien kauppaan. Tämän jälkeen elämä kuljetti kauppojen perässä ympäri Suomea ja lukion jälkeen hän suuntasi muutamaksi vuodeksi ulkomaille. Opiskelut toivat lopulta takaisin Suomeen ja myymäläpäällikön tehtäviin ennen kauppiaskoulutukseen hakeutumista.
Vapaa-ajalla Tanya viettää aikaa 15-vuotiaan koiransa kanssa luonnossa lenkkeilen sekä käy ahkerasti salilla.
”Myös saunominen, ystävät sekä mökkeily ja retkeily ovat lähellä sydäntäni ja tasapainottavat mukavasti muuten niin hektistä arkea.”