Suvi Hussi K-Supermarket Runosmäen kauppiaaksi Turkuun

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 24.4.2023 Suvi Hussi aloittaa heinäkuun alusta Turun K-Supermarket Runosmäen kauppiaana.

”On hienoa päästä muuttamaan takaisin kotipaikkakunnalleni Turkuun ja toimia täällä K-kauppiaana”, Suvi iloitsee. Runosmäki on Suvin toinen kauppapaikka. Aiemmin hän on toiminut kauppiaana kaksi vuotta K-Supermarket Myllyssä Harjavallassa. Turkulaisille hän on tuttu K-Supermarket Manhattan Citystä, jossa hän suoritti kauppiasharjoittelunsa.

Nykyinen kauppias Juha Pöyhönen lähettää terveisensä: ”Haluan lämpimästi kiittää henkilökuntaa, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluneista vuosista.” 

Suvi lähettää isot kiitokset entiselle kauppiaalle Juha Pöyhöselle hyvästä työstä kaupassa. "Tästä on tosi hyvä lähteä jatkamaan ja kehittämään kauppaa asiakkaiden toiveiden mukaiseen suuntaan. Meille asiakas on aina ykkönen! Meille saa aina esittää tuotetoiveita ja kehitysehdotuksia. Lähden innoissani yhdessä henkilökunnan kanssa kehittämään kauppaa ja ottamaan huomioon, mitä juuri runosmäkeläiset kaupalta toivovat. Haluamme olla mukava ostospaikka, jonne on helppo poiketa ja löytää kaikki tarvittava saman katon alta", Suvi kertoo.

Tuoreosastot tekemisen keskiössä

”K-Supermarket Runosmäestä löytyy erittäin laaja valikoima tuotteita jokaisen asiakaskunnan tarpeisiin. Asiakkaan on helppo koota itselleen sopivan näköinen ja sopivan hintainen ostoskori kauppamme tarjonnasta.”, Suvi kertoo. ”Tuoreosastot ovat tekemisemme keskiössä. Tavoitteemme on tarjota jokaisena päivänä tuoreet ja raikkaat raaka-aineet niin arjen kuin juhlan kokkaushetkiin.”

”Saman katon alla on helppo tehdä kaikki tarvittavat ostokset, noutaa postipaketit ja pian myös ladata autoa K-Latauksen pisteellä ostosten yhteydessä. Meiltä löytyy lisäksi K-Ruoan verkkokauppa, jossa palvelemme 24/7." 

K-Supermarket Runosmäkeen Last Chance -hävikkiruokahylly

”Kaikessa toiminnassamme vastuullisuus on tärkeä osa joka päiväistä toimintaa. Meidän kaupassa henkilöstön hyvinvointi ja kouluttautumismahdollisuudet ovat isossa roolissa, kuten myös ruokahävikin vähentäminen sekä paikallisuuden tukeminen”, hän mainitsee. 

” Tulemme pitämään paikalliset tuotteet jokaisella osastolla vahvasti esillä, jotta on helppo tukea paikallista toimintaa ja valita lähiruokavaihtoehto ostoskoriin. Tulemme tekemään kauppaan Last Chance -hävikkiruokahyllyn, josta on helppo tehdä edullisia ja vastuullisia ostoksia vähentäen ruokahävikkiä.” 

Suvi Hussi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Ennen kauppiasuraa hän on työskennellyt eri toimialoilla valmistavan elintarviketeollisuuden, markkinoinnin sekä IT-alan parissa. Opiskeluiden ohella hän on työskennellyt vuosia K-Supermarketissa eri osastoilla ja kassoilla. ”Kaikki työpaikat ovat aina tavalla tai toisella liittyneet päivittäistavarakaupan alaan tai ruokaan”, Suvi kertoo.

”Nautin vapaa-ajastani ystävien ja perheen kanssa kokkaillen, golffaten sekä reissaillen. Mieheni elää kaupan hengessä mukana ja on isona tukena kotona. Hän työskentelee eri alalla”, Suvi kuvaa vapaa-aikaansa.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös