
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 30.11.2023 Satu Hanhela aloittaa puolisonsa Liivo Ounväärtin kanssa kauppiasuran Kotkan K-Market Mussalossa 16.1.2024.
Haliset ovat tällä hetkellä Neste K Gammelbackan kauppiaina, missä he ovat toimineet vuodesta 2014 saakka. Pukaron Paroni tulee heidän toiseksi asemakseen.
”Olemme hyvin innoissamme päästessämme hyödyntämään osaamistamme Pukarossa!”, Haliset kertovat.
Uusia kauppiaita kiinnostaa aseman kaksijakoinen rooli. ”Meidän tulee tarjota ohikulkeville ja mökkiläisille elämyksiä, paikallisuutta ja lomailua tukevia kokemuksia. Toisaalta haluamme olla paikallisille pääostospaikka, arjen helpottaja ja oman kylän kauppa”, he listaavat. ”Tähän K-ruokakauppojen nykyinen Herkkukauppa halpa kauppa-ajattelumalli antaa hyvän taustatuen.”
Asemalle ei ole tiedossa suuria muutoksia vaan yhdessä henkilökunnan kanssa keskustellen tehdään jatkosuunnitelmat. ”Kiitokset Markku Kuusisen tekemälle loistavalle pohjatyölle!”.
Jannella ja Mirtalla on ennen kauppiasuraa monipuolinen työkokemus, josta kaikesta on ollut hyötyä kauppiasuralla.
Halisten perheeseen kuuluu kaksi alakouluikäistä tytärtä, Vilma 8 v. ja Iida 10 v. sekä Minni-paimenkoira. Janne harrastaa padelia ja Mirta ratsastusta.