Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Anne Hujala: K-Supermarketeissa lähiruoka on osa liikeideaa

Anne Hujala | 30.06.2022

K-Supermarketeissa kesä on parasta sesonkia lähellä tuotetulle ruoalle. Meillä satsataan lähiruokaan vuoden ympäri, mutta erityisesti kesällä kauppojen valikoimat pullistelevat lähituottajien tuotteita, kun hedelmä- ja vihannesosastolle saapuu kesäsesongin tuotteita, kuten mansikoita, herneitä, salaatteja, varhaisperunaa, ja muita satokauden herkkuja. Hevin lisäksi paikalliset tuotteet korostuvat K-Supermarketeissa leipä-, liha-, kala- ja pienpanimotuotteissa. Omiin lähiruokasuosikkeihini kuuluvat ehdottomasti paikalliset leivät ja leivonnaiset, ravintolayhteistyön tuotteet ja hunaja. Kierrän työni puolesta eri puolella Suomea ja aina kauppakäyntien yhteydessä ostan paikallista leipää kotiin tuliaiseksi ja näin pääsen tutustumaan erilaisiin makuelämyksiin eri puolelta Suomea. Esimerkiksi rieska on hyvin erilaista Etelä-Savossa, Lappeenrannassa ja Lapissa. Kesäisin suosikkituotteeni ovat hyvin perinteisiä ja silloin suosinkin lähialueen mansikoita, herneitä, tomaatteja, perunoita, sieniä, kalaa ja erilaisia leivonnaisia.

Olemme tehneet systemaattisesti töitä lähiruoan lisäämiseksi valikoimiin, ja jokaisessa K-Supermarketissa on laaja valikoima lähellä tuotettua ruokaa. Lähiruoka on ollut esillä näkyvästi niin markkinoinnissa kuin kaupoissamme, ja tänä vuonna olemme tuoneet ensimmäistä kertaa lähi- ja pientuottajien tuotteita myös K-Ruoka.fin verkkokauppaan kootusti – Näin verkossakin voi entistä helpommin suosia pientuottajia. Lähiruoan asema ketjussamme on vahvistunut, ja paikalliset tuotteet ovat osa jokaisen K-Supermarketin liikeideaa.

Lähiruokavalikoimat K-kaupoille tapa kantaa vastuuta paikallisesta elinkeinosta

Moni paikallinen tuottaja saa ensimmäisenä tuotteensa K-Supermarketin hyllylle. Yhteistyö pienten toimijoiden ja K-kauppiaiden välillä on helppoa ja luontevaa, sillä kauppiaat voivat tehdä valikoimapäätöksiä omassa kaupassaan itse. Paikallistuotteiden tarjoaminen on kauppiaille tapa kantaa vastuuta paikallisesta elinkeinosta, ruokakulttuurista ja työpaikoista. K-Supermarketeissa ollaan aina valmiita tekemään yhteistyötä potentiaalisten lähi- ja pientuottajien kanssa.

Esimerkkejä ympäri Suomen löytyy satoja. K-Supermarket Haapajärvi sijaitsee kunnassa, jossa ei ole montaa ravintolaa, joten yhteistyö lähialueiden ravintoloiden kanssa on mahdollistanut ravintola-annosten tuomisen kaupalle myyntiin. K-Supermarket Turengin hyllyille kaikki lähituottajien tuotteet otetaan ilolla vastaan ja niille annetaan isompi hyllytila. Kysytyimpiä tuotteita ovat Kiipulan puutarhan kurkut ja tomaatit, Selinin mansikat sekä Männistön perunat Lopelta. K-Supermarket Kanuuna Haminassa on auttanut pienempiä toimijoita alkuun. Kaupasta saa esimerkiksi paikallisesti savustettuja juustoja ja paikallisen panimon palkittua olutta.

K-Supermarketeja löytyy myös Ahvenanmaalta. Viimeksi, kun kävin Ahvenanmaalla, keskustelin paikallisten K-Supermarketien henkilökunnan, tavarantoimittajien, tuottajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Olin syvästi vaikuttunut siitä, miten suuri merkitys paikallisten toimijoiden yhteistyöllä oli toisilleen. Muun muassa K-Supermarketit, Ålandsmejeriet, Dahlmans-lihatoimittaja, Stallhagen-panimo, ÅTH Ålands Trädgårdshall -puutarhatoimija ja paikalliset ravintolat tekivät vahvaa, vastuullista yhteistyötä. Kuluttajat puolestaan nauttivat tämän yhteistyön tuloksista herkullisten ruokien muodossa ja samalla tukevat paikallista liiketoimintaa – yhteistyön eri muotoihin ei voinut olla törmäämättä, paikallisen suosiminen oli tehty todella helpoksi. Osa tuotteista on päätynyt myös mantereelle myyntiin muun muassa laadukkaina Pirkka-tuotteina.

ksm_ahvenanmaa_muokattu.png

Kuvateksti: Ahvenanmaalla K-Supermarketeissa paikalliset tuotteet on tuotu näkyvästi esiin.

Haluamme nostaa paikalliset helmet koko valtakunnan suosikeiksi

Parhaissa tapauksissa pienen paikallisen yrityksen toiminta laajenee hallitusti. Keskon lähiruokatiimi etsii jatkuvasti uusia kiinnostavia pientoimittajia valikoimiimme. Viime vuonna lähiruokatoimittajien määrä kasvoi noin 10 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Esimerkiksi eteläpohjanmaalaisen Voihan Vuohen tuotteet otettiin laajemmin myyntiin toukokuussa 2021. Nyt Voihan Vuohen herkullisia jäätelöitä, juustoja ja vuohenmaitoa löytyy jo lähes 100 K-ruokakaupan, joista 60 K-Supermarketia, valikoimista. Tämän kesän uutuutena Voihan Vuohi toi myyntiin koirien jäätelön. Koska toiminta on laajentunut valtakunnalliseksi, meidän oli mahdollista nostaa tuotteet jo viime kesänä osaksi K-Supermarketin valtakunnallista lähiruokamainoskampanjaa. Näkyvyyden myötä Voihan Vuohen tuotteet ovat entistä tutumpia asiakkaille, ja yhä useampi kauppa on kevään aikana ottanut tuotteita valikoimiinsa.

Kauppojen vastuu suomalaisen ruokakulttuurin kehittäjänä sekä edistäjänä on suuri. Teemme jatkuvasti töitä elinvoimaisen ruokaketjun eteen ja olemme sitoutuneet kehittämään suomalaisen ruoan tulevaisuutta. Myös kuluttajana meistä jokainen voi tehdä valinnan paikallisten yritysten puolesta. Kun itse seuraavan kerran asioit K-Supermarketissa, tutki mitä kaikkea lähellä tuotettua löydätkään tai kysy asiasta kauppiaalta, saatat yllättyä valikoimien laajuudesta!

 

Anne Hujala
K-Supermarket-ketjun johtaja

lähiruokakuva_yhdistetty2.png

Kuvateksti: Voihan Vuohi ja monet muut lähi- ja pientuottajien tuotteet muodostavat tärkeän osan K-Supermarketien valikoimaa.

Takaisin ylös