Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Noudon kehittäminen tärkeä verkkokaupan kasvun edellytys - vaatii miljoonapanostuksia

Antti rajala, Ruoan verkkokaupan ja digitaalisten palvelujen johtaja, K-ryhmä | 20.08.2021

Ruoan verkkokaupan kehityksestä on käyty Suomessa vilkasta keskustelua palvelun hypähdettyä koronan aikana lentoon ja koko kansan tietoisuuteen. Tässä keskustelussa huomio on suuntautunut muun muassa keräilyn ja kuljetuksen tehokkuuteen sekä valikoimaan ja käyttöliittymän toimivuuteen.

Yksi tärkeä kehityskohde verkkokaupan kasvun näkökulmasta on kuitenkin asiakkaalle valmiiksi kerättyjen ostosten noutomahdollisuuden parantaminen. Ruoan verkkokaupan toimitusvaihtoehdoissa nouto on kieltämättä jäänyt kotiinkuljetuksen varjoon ja kehityksen osalta kaikkiaan Suomessa vähän lapsen kenkiin.

Tämä näkyy myös luvuissa, sillä tällä hetkellä noudon osuus verkkokauppatoimituksissa on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna erittäin pieni. Esimerkiksi Ruotsissa asiakkaista 50 % suosii kotiinkuljetuksen sijaan noutoa. Meillä K-ruokakapoissa osuus on 36 % – pääkaupunkiseudulla  vain noin 20 %.

On selvää, että noudon kehittäminen on koko ruoan verkkokaupan kasvun näkökulmasta keskeisessä asemassa. Tämä kasvu edellyttää kuitenkin noudon asiakaskokemuksen nostamista uudelle tasolle. Ainekset ovat olemassa, sillä jo nyt monet asiakkaat suosivat toimitusmuotoa sen joustavuuden takia: ostokset voi napata kaupalta mukaan ohi mennessä juuri itselle sopivaan aikaan. Lisäksi toimituksen hinta on kotiinkuljetusta edullisempi.

Helpompi löytää, nopeampi pistäytyä – jopa kellon ympäri

Olemme tämän havaittuamme lähteneet kehittämään K-ryhmässä noutovaihtoehtoa entistä joustavammaksi ja asiakasystävällisemmäksi. Pyrimme mahdollisimman laajaan noutovaihtoehdon tarjontaan koko Suomessa, jotta ostokset voi ottaa kaupalta matkaan mukaan töistä tullessa tai vaikkapa mökkipaikkakunnalla juuri ennen kesämökille saapumista. Viimeksi mainitun osalta ainakin itselleni on tullut tavaksi nopeuttaa mökkiviikonlopun alkua nappaamalla hampurilaisainekset valmiiksi kerättynä kyytiin matkalla mökille.

Valmiiksi kerättyjen ruokaostosten noutopisteet on jatkossa entistä helpompi löytää, sillä tuomme kauppoihin uusia, ympäristöstä erottuvia elementtejä ruoan verkkokaupan noutopisteisiin. Ensimmäisenä pilottikohteena uudenlainen K-Nouto avautui K-Supermarket Mankkaalle.

Asiakkaiden arvostaman joustavuuden lisäämiseksi tulemme parantamaan mahdollisuutta valita noutoaika laajemmin: esimerkiksi K-Citymarket Eastonissa sekä K-Supermarket Mustapekassa vaikka yöllä.

Samalla pyrimme varmistamaan, että pit stopit sujuvat noutopisteellä pikaisesti: uudessa kokeilussa tekstiviestin naputtelun sijaan yksi linkin klikkaus riittää kertomaan kaupalle, että tilauksen voi tuoda asiakkaalle. Sujuvuuden kehittämiseksi kokeilemme myös uusia ratkaisuja, kuten drive in -kaistaa.

Kehittämistä tehdään siis monella saralla ja investointina hanke onkin miljoonaluokassa. On äärettömän mielenkiintoista seurata, miten asiakkaamme ottavat uudistukset vastaan.

Seuraamme mielenkiinnolla myös kansainvälisiä kokemuksia: esimerkiksi ICAlla ja Walmartilla on parhaillaan kokeilussa erilaisia noutoratkaisuja, ja oppia olemme hakeneet myös noutomallin edelläkävijämaasta Ranskasta. Tuttuun tapaan tavoitteenamme Suomen johtavana toimijana on tuoda parhaimmat käytännöt maailmalta suomalaisten asiakkaiden saataville.

Antti Rajala
Ruoan verkkokaupan ja digitaalisten palvelujen johtaja

Takaisin ylös