Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Jesper Åberg: Oman kylän kaupalla on kokoaan suurempi merkitys

11.06.2021

K-ryhmällä on Suomen laajin lähikauppaverkosto, joka ulottuu läpi koko maan aina Hangosta Nuorgamiin asti. Läntisin K-Market sijaitsee Ahvenanmaalla ja itäisin Ilomantsissa.

Lähes 800 K-Marketilla on suuri rooli huoltovarmuuden turvaamisessa, asumisen mahdollistamisessa eri puolilla maata sekä arjen tärkeiden lähipalveluiden pyörittämisessä, erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Kattava kauppaverkosto on asia, josta pidetään tiukasti kiinni.

Moderni lähikauppa on yhä useammin kylän tai korttelin keskipiste, jossa voi hoitaa kauppareissun yhteydessä posti- ja pakettiasiat, nostaa käteistä, viedä muovijätteen kierrätykseen ja pysähtyä lopuksi vielä kahville vaihtamaan kuulumiset tuttavien kanssa.

Oman kylän kaupat – sijaitsivat ne sitten maaseudulla tai kaupunkiyhteisöissä – ovat koti yhä useammalle toimijalle ja palvelulle. Ruokakauppojen sijaan voi puhua monipalvelukeskuksista ja uskonkin, että tulevaisuudessa lähikauppojen rooli palvelutarjonnan ylläpitäjänä vain kasvaa.

Korona-aikana pienet kaupat ovat osoittaneet elinvoimansa, kun lähipalveluiden merkitys ja arvostus on korostunut entisestään. Kotona vietetty aika on lisääntynyt ja lähikaupassa asioidaan yhä useammin.

Oman kylän kaupan merkitys myös riskiryhmäläisten ruokahuollon järjestämisessä on ollut suuri. Kauppiaat ovatkin turvallisen kaupassa käynnin lisäksi järjestäneet erilaisia nouto- ja kotiinkuljetuspalveluja palvellakseen asiakkaitaan poikkeusoloissa parhain mahdollisin tavoin.

Lähikauppa on monella tavalla entistä lähempänä ihmistä ja hänen arkeaan, mikä mahdollistaa kaupan kukoistamisen pienelläkin paikkakunnalla.

 

Jesper Åberg
Ketjujohtaja
K-Market

 

Takaisin ylös