Ulriikka ja Antti Koirikivi Imatralle kahden K-Marketin kauppiaiksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 14.3.2023 Ulriikka ja Antti Koirikivi aloittavat kauppiasuransa Imatralla kahdella K-Marketilla. He ottavat luotsatakseen K-Market Meltolan ja Lappeentien.

K-Market Meltola siirtyy heille 23.4. ja Lappeentie 30.4.

Uudet imatralaiset aloittavat kauppiasuransa innostuneina Vuoksen varrella

”Olemme erittäin innoissamme, että pääsemme aloittamaan oman kauppiasuramme Vuoksen varrella!”, vakuuttavat uudet kauppiaat. Heikki ja Susanna Ikonen ovat tehneet K-Market Lappeentiellä ja K-Market Meltolassa hienoa työtä, jonka pohjalta on mukava jatkaa kauppojen kehittämistä. Ensin haluamme tietysti tutustua henkilökuntaamme, minkä jälkeen alamme yhdessä viemään kauppoja siihen suuntaan, mitä asiakkaat ovat meiltä toivoneet. Ensisijainen toiveemme uusina imatralaisina on, että asiakkaat löytävät kaupallemme ja tulevat rohkeasti tutustumaan!”

Ulriikka ja Antti haluavat molempien K-Marketiensa olevan sujuvan asioinnin ja monipuolisten valikoimien ruokakauppoja, jotka tuntevat asiakkaansa ja kuuntelee heidän toiveitaan. ”Tulemme panostamaan myös asiointikokemukseen, jotta asiakas löytäisi kauppaamme kerta toisensa jälkeen ja tuntisi aina olevansa tervetullut.”

”Monipuolisen valikoiman osalta tulemme keskittymään siihen, että asiakas löytää meiltä sopivan tasapainon laadun ja edullisuuden väliltä. Hyllyistä löytyy K-Menu- ja Pirkka-tuotteiden lisäksi lähialueella valmistettuja tuotteita ja sesonkien erikoisuuksia, paistopisteen herkullista tarjontaa unohtamatta. Lisäksi verkkokauppa ja kotiinkuljetukset ovat keskeinen osa K-Market Lappeentien kaiken kattavaa palvelua, ja aiomme jatkaa niiden kehittämistä” Koirikivet lupaavat.

”Vastuullisuus on yhä tärkeämpi osa kauppojen arkea ja haluamme pitää siitä kiinni. Tulemme seuraamaan tarkasti hävikkiä ja vähentämään roskiin heitettävän ruoan ja tavaran määrää. Ruokahävikkiä vähentääksemme haluaisimme tukea lähialueiden järjestöjä esimerkiksi ruoka-avun keinoin”, Ulriikka ja Antti listaavat. ”Työnantajana pyrimme pitämään huolta nykyisten työntekijöidemme hyvinvoinnista ja jaksamisesta sekä tarjoamaan töitä esimerkiksi nuorille, jotka ottavat ensimmäisiä askeliaan työelämässä.”

Ulriikka on työskennellyt monipuolisesti kaupan alalla niin K-Marketissa, K-Supermarketissa kuin K-Citymarketissakin. "Arjen on kuitenkin täyttänyt useita vuosia opiskelu sekä pääsarjatason koripalloilu. Pelivuosia taisi tulla yli kaksikymmentä, mutta kauppiasvalmennuksen pyörähdettyä käyntiin olen keskittynyt vain tulevaan kauppiasuraan", Ulriikka kertoo.

Antti on työskennellyt ennen K-kauppiaaksi ryhtymistä markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijana konsulttitoimistoissa ja finanssialalla. Kun päätös yhteisestä kauppiasurasta syntyi, myös Antti on kartuttanut kaupan alan kokemusta K-Supermarket Kurikassa. 

Ulriikan ja Antin vapaa-aika kuluu kaupan ulkopuolella monesti liikunnan ja urheilun merkeissä. Molemmat seuraavat urheilua ahkerasti, minkä lisäksi he viihtyvät kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Varsinkin Antti saattaa tulla tutuksi paikkakunnan urheilukansalle, sillä hän on myös aktiivinen penkkiurheilija.

"Itse olen innostunut Crossfitistä, ja olisi kiva jatkaa harrastusta myös Imatralla. Se auttaa unohtamaan kaupan kiireet ja antaa mukavasti energiaa arjessa jaksamiseen”, Ulriikka kertoo.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös