K-Market Vartiovuoren, Kerttulin ja Ruokatorin hävikkikukat eivät ole enää reiluun vuoteen päätyneet biojätteeseen. Sen sijaan ne ilahduttavat turkulaisen palvelutalo Hemmetin asukkaita heidän askarteluissaan.
Kolmatta kertaa järjestettävässä Auta Ruokalahjalla -keräyksessä on tänä jouluna mukana 112 K-Supermarket-kauppaa ympäri Suomen. Kauppojen asiakkaat voivat osallistua keräykseen lahjoittamalla keräyspisteisiin hyvin säilyviä elintarvikkeita. Kerätyt tuotteet lahjoitetaan niitä tarvitseville ennen joulua kunkin kaupan valitseman paikallisen yhteistyökumppanin toimesta.
”Aikaisempien vuosien keräysten kautta on toimitettu ruokalahjoja yhteensä yli 2 300 vähävaraiselle. Tänä vuonna kukin kauppa on itse päättänyt, kenen paikallisen kumppanin kanssa tekevät yhteistyötä ruokien jakamiseksi. Ostamalla ruokalahjan omasta lähi-K-Supermarketista voi siis tukea helposti ja konkreettisesti oman alueen apua tarvitsevia. Lahjoituskohteiden joukossa on muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksiä, turvakoteja sekä asukasyhdistyksiä”, kertoo K-Supermarketin ketjujohtaja Anne Hujala.
Keräykseen kannattaa ostaa pitkään säilyviä elintarvikkeita, joita ei tarvitse säilyttää kylmässä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset pastat, hiutaleet, myslit, jauhot ja säilykkeet sekä erilaiset herkut. Keräykseen lahjoitettavat tuotteet tulee jättää kaupan keräyspisteeseen 10.12. mennessä. Osassa keräykseen osallistuvista kaupoista ruokalahjan voi hankkia myös verkkokauppatilauksen yhteydessä. Auta Ruokalahjalla -keräyksen lisäksi K-kauppiailla voi olla omia paikallisia keräyksiä joulun aikana.
Näin osallistut Auta Ruokalahjalla -keräykseen: