K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.10.2024 Kemijärvellä avataan torstaina 10.10. klo 10 uusi ja upea K-Market Kemijärvi. Kauppiaina toimivat Perttu Soppela ja Malla Kuivila.
”On tosi hienoa päästä rakentamaan täysin uutta kauppaa kehittyvälle alueelle Oulun keskustaan”, Martinmäet kertovat tyytyväisinä. ”Olemme Oulusta kotoisin ja on myös kiva palata omalle kotiseudulle.”
Martinmäet kertovat, että heidän liikeideassaan tulevat korostumaan mukaan otettavat take away-tuotteet ja omassa keittiössä valmistetut Meillä tehdyt-herkut ja lounaat. ”Palvelemme pitkillä aukioloajoilla ja panostamme asioinnin sujuvuuteen. Tarvitsipa sitten lounasta töihin, evästä junaan tai ruokaa kotiin, löydät ne meiltä”, kauppiaat lupaavat. ”Valikoimistamme löytyvät niin edulliset K-Menu- ja Pirkka-tuotteet, kuin laadukkaat premium-tuotteet, jotta jokainen löytää itselleen sopivan ostoskorin.”
”Vastuullisuus kuuluu kaupassamme jokapäiväiseen työhön ja esimerkiksi kierrättäminen ja hävikin minimointi ovat osa kaupan arkea. Tulemme panostamaan henkilökunnan viihtyvyyteen, jotta jokaisella olisi mukava tulla töihin ja hyvä työilmapiiri välittyisi aina asiakkaille asti”, Martinmäet kertovat vastuullisuustyöstään.
Rekrytointi alkaa huhtikuussa
K-Market Asemantornin henkilökunnan rekrytointi alkaa huhtikuussa. ”Haemme noin kymmentä tekevää, innostunutta ja innovatiivistä tyyppiä muokkaamaan kanssamme Oulun keskustan ruokakaupan markkinaa.”
Piritta ja Arto Martinmäki ovat olleet kolme vuotta kauppiaina K-Market Mutissa Sievissä. Sitä ennen he olivat 10 vuotta Intersport-kauppiaina Turussa, Kajaanissa ja Lappeenrannassa.
Martinmäkien perheeseen kuuluu kolme poikaa, Lasse 22 ja kaksospojat Luukas ja Veikko 17 vuotta. ”Vapaa-aikamme kuluu suurimmaksi osaksi poikien urheiluharrastusten salibandyn ja jääkiekon parissa. Tykkäämme myös kokkailla yhdessä.”
Pohjois-Pohjanmaalla on yhteensä 112 K-kauppaa ja yksi noutotukku. K-Marketeja on 54.