K-Supermarket Laihia viettää avajaisiaan – täysin uusi kauppa on asiakkaidensa toiveiden näköinen

Uutta kauppaa on rakennettu suurin sydämin ja asiakastoiveet mielessä pitäen. Kauppiaina jatkavat Laihialla aiemmin K-Marketia pitäneet Tony ja Elina Bengs.

Laihian vanhan K-Market Pirkan korvannut K-Supermarket on kooltaan Pohjanmaan alueen suurin K-Supermarket. Myös valikoima on sen mukainen. Täysin uutta vanhaan K-Marketiin verrattuna on esimerkiksi suuri ruokamaailma, joka tarjoaa asiakkaille monenlaisia itse tehtyjä ruoka-annoksia, kuten pastoja ja patonkeja. Myös esimerkiksi kaupan juoma-osasto on moninkertainen vanhaan marketiin verrattuna.

”Asiakastoiveet ovat ohjanneet uuden kaupan rakentamista ja valikoiman kehitystä, ja näin on ehdottomasti myös jatkossa kun arki uudessa kaupassa alkaa rullaamaan. Uskon, että meillä on paitsi koko Laihian paras valikoima, myös parhaat työntekijät. Heidän kanssaan teemme innolla töitä sloganimme mukaisesti aidoin sydämin”, kertoo K-Supermarket Laihian kauppias Tony Bengs

Uuden kaupan palveluihin kuuluvat myös Posti, Matkahuollon pakettiautomaatti sekä Veikkaus. Saman katon alle siirtyi myös Alko. Lisäksi kaupan reilusta 140 pysäköintipaikasta neljä on varattu K-Latauksen asiakkaille. Latausasemalla on kaksi nopeaa 100 kW tehoista suurteholatauslaitetta sekä kaksi peruslatauslaitetta. 

”Uuden kaupan rakentaminen on ollut pitkä hanke, ja on upeaa että se on nyt saatu maaliin. Sen myötä seudun palvelut parantuivat kertaheitolla merkittävästi. Erityisen hieno asia on myös uuden kaupan energiatehokkuus, joka on aivan omaa luokkaansa”, kertoo Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös