Teemu Alitalo Viialan K-Market Maukkaan kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 2.3.2022 Teemu Alitalon kauppiasura alkaa 1.4.2022, kun hän ottaa K-Market Maukkaan kauppiaspaikan vastaan.

Asiakas lähtee kaupasta onnellisempana kuin oli sinne tullessa

Teemu vakuuttaa, että hän on erittäin onnellinen, kun pääsee aloittamaan kauppiasuransa juuri K-Market Maukkaassa. ”Edellinen kauppias Niko Nylund on pitänyt henkilökunnasta ja asiakkaista erittäin hyvää huolta ja tästä on hyvä jatkaa samalla linjalla. Palvelu on ollut K-Market Maukkaassa erittäin hyvällä tasolla jo monta vuotta, ja tästä pidämme jatkossakin lujasti kiinni. Haluan että jokainen asiakas, joka astuu meidän kylämme yhteiseen kauppaan tuntee itsensä tervetulleeksi ja lähtee sieltä onnellisempana kuin tullessa!”

Teemu paneutuu K-Market Maukkaan valikoimien kehittämiseen aktiivisesti asiakkaitaan kuunnellen ja paikallisten tuottajien kanssa yhteistyötä tehden. Ykkösjuttuja ovat myös asioinnin helppous ja nopeus sekä kauppakunnon loistavalla tasolla pitäminen viikon jokaisena päivänä. ”K-Market Maukkaalta löytyy myös vahva pohja verkkokaupalle, ja tätä tulemme kehittämään myös jatkossa enemmän asiakkaita palvelevaan suuntaan. Parhaamme mukaan haluamme yrittää palvella myös heitä, joilla on vaikeuksia päästä käymään ruokakaupoissa syystä tai toisesta”, lupaa Teemu.

Teemu tarjoaa henkilökunnalleen puitteet päästä loistamaan

Vastuullisuus näkyy K-Market Maukkaan kaikessa päivittäisessä toiminnassa. ”Ruokahävikin minimoiminen on yksi tärkeimmistä vastuullisuuteen liittyvistä asioista, johon voimme koko kylän voimin vaikuttaa omalla ostoskäyttäytymisellä. Kierrätyksen suhteen haluamme tehdä henkilökunnan kanssa kaiken mahdollisen” uusi kauppias kertoo. ”Minulle vastuullisuus tarkoittaa myös sitä, että henkilökunnallani on kaikki puitteet kunnossa ja he pääsevät loistamaan kaupalla omalla persoonallisella tekemisellään.”

Teemu on aloittanut kauppauransa 2011 armeijan jälkeen K-Citymarket Koivukylässä. Ravintolakokin opintojen ohella jatkoi hän työskentelyä Koivukylässä. Seuraava steppi oli siirtyminen K-Citymarket Lielahteen ja sitten K-Citymarket Ylöjärvelle myymäläpäälliköksi. Viialaan hän tulee K-Citymarket Lielahdesta, missä hän odotti omaa kauppapaikkaansa työskennellen siellä. ”Urani aikana ruokakaupan kaikki osastot ovat tullee tutuiksi mutta lähinnä sydäntä ovat kala-, liha- ja heviosastot. Haluan syvästi kiittää Marko ja Minna Strandia erittäin pitkäjänteisestä kauppiaskoulutuksesta. Suuret kiitokset myös koko K-Citymarket Lielahden ja K-Citymarket Ylöjärven henkilökunnille. Strandeista ja kummankin kaupan henkilökunnista on tullut minulle vuosien aikana toinen perhe kenen kanssa jaettu kaikki elämän osa-alueet”, lähettää Teemu terveisensä.

Teemun perheeseen kuuluvat vaimo Elina Alitalo sekä nuoriherra Eino. ”Harrastuksiini kuuluu kalastus monissa sen eri muodoissa ja kotimaan matkailu. Vapaa-aikanani tykkään rauhoittua ja nauttia luonnosta. Toukokuun alussa meille on syntymässä perheeseen toinen lapsi, joten tekemisen puutetta tuskin ilmenee tämän vuoden aikana.”


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös