Pelkkää laatua - Uusi K-Citymarket Haapaniemi aukeaa

Kuopion uusi K-Citymarket Haapaniemi avaa ovensa torstaina 7.5. Uusi kauppa on Suomen 85. K-Citymarket. Sen asiakkaat pääsevät nauttimaan laajasta ja laadukkaasta valikoimasta, joka on asiakkaidensa näköinen. Avajaisia juhlitaan koko toukokuu.

”Aivan huikeaa päästä avaamaan näin hieno kauppa Kuopion parhaalle paikalle. Tunnelma on varsin odottava, etuoikeutettu ja jännittynyt. Olemme saaneet valtavasti luottamusta työnhakijoilta rekrytoinnissa ja on huikeaa, miten ympäröivä yhteisö on ottanut meidät vastaan jo ennen avausta”, iloitsee kauppias Harri Mattinen

Kauppias kertoo, että uudessa kaupassa panostetaan sekä valikoiman laajuuteen että laatuun. Paikalliset tuotteet ja tuottajat halutaan tuoda osaksi kaupan arkea. Kauppias yhdessä henkilökuntansa kanssa varmistaa, että valikoima on asiakkaiden näköinen ja valikoimaan otetaan rohkeasti toivottuja tuotteita.  

”Odotamme jo innolla, että pääsemme tutustumaan asiakkaisiimme. Lähestykää meitä rohkeasti, olemme täällä teitä varten! Panostamme asiakaspalveluun ja pyrimme toteuttamaan jokaisen asiakastoiveen.” 

Uusi kauppa jakautuu elintarvike- ja käyttötavaraosastoihin.  

”Koko kauppa on hieno, tilava ja valoisa. Käyttötavaraosastoilla olemme panostaneet erityisesti kauneuden, kodintarvikkeiden ja kukkien valikoimiin. Kauneusosastolta löytyy esimerkiksi korea-kosmetiikkaa sekä luonnonkosmetiikkaa ja kodin tuotteista Fanni K -kodintekstiilejä sekä Maku-sarjan tuotteita. Visuaalisesti upea kukkaosasto löytyy kaupan sisääntulosta ja siellä on mahtava valikoima. Panostamme erityisesti lemmikkeihin eli eläinosastolta löytyy runsaasti erilaisia leluja ja tarvikkeita”, tavaratalopäällikkö Mira Potaseff kertoo. 

”Uuden K-Citymarketin valmistuminen Haapaniemeen on merkittävä asia niin meille K-ryhmässä kuin Kuopion kaupungille. Nyt kauppias pääsee henkilökuntansa kanssa rakentamaan alueen tarinaa yhdessä paikallisten asiakkaiden kanssa”, sanoo K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki

Avajaisissa kakkukahvit, ämpäreitä ja huikeita tarjouksia 

Uusi kauppa aukeaa torstaina 7.5. kello 9, kun kauppias ja tavaratalopäällikkö leikkaavat avajaisnauhan yhdessä Keskon aluejohtaja Jesse Kohosen ja ketjujohtaja Sääksmäen kanssa. 4000:lle ensimmäiselle asiakkaalle tarjoillaan kakkukahvit ja 1000 ensimmäistä saa tuotteilla täytetyn ämpärin. Ämpäreitä jaetaan kolmessa erässä. Avajaistarjouksia löytyy muun muassa valmisruuista, kahvista ja makeisista. 

”Juhlimme avajaisia koko toukokuun ajan. Kannattaa pysyä kuulolla tulevista tapahtumista”, vinkkaa Mattinen.  

Haapaniemen uusi K-Citymarket palvelee joka päivä kello 6–23. Laajoilla aukioloajoilla halutaan varmistaa, että asiakkaita palvellaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kivijalan lisäksi ostoksia voi tehdä myös verkkokaupan kautta, joka aukeaa 25.5. Kauppa tarjoaa lisäksi arkea helpottavat lisäpalvelut, kuten Postin pakettipalvelut, pakettiautomaatteja ja Veikkaus-pisteen. Asiakkaiden ostokokemuksen sujuvuuteen on panostettu kymmenellä itsepalvelukassalla. Lisäksi kaupan yhteydessä palvelevat Alko, Puijon apteekki, Kotipizza, Subway, parturi-kampaamo Hairlekiini, 24 Pesula ja Mobiilipiste. 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös