Mirjaliisa Lindevall Ylitornion K-Supermarketin kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 13.4.2022 Mirjaliisa Lindevall aloittaa kesäkuun alusta Ylitornion K-Supermarketin kauppiaana.

Nykyiset kauppiaat Henna ja Antti Helle ovat toimineet K-Supermarket Ylitorniossa kauppiaina vuodesta 2017 saakka. ”Kiitoksemme henkilökunnallemme ja asiakkaillemme näistä vuosista. Haluamme myös toivottaa Mirjaliisalle onnea ja tervetuloa paikkakunnalle.”

Paluu pohjoiseen ja kauppiasuran aloitus

Mirjaliisalle tämä kevät on suurten muutosten aikaa. Hän palaa kotiseuduilleen ja aloittaa samalla kauppiasuransa. ”Tuntuu aivan mahtavalta palata takaisin pohjoiseen ja lähelle omia juuriaan: suku on lähtöisin toisesta lappilaisesta jokilaaksosta Kemijoen Tervolasta ja oman nuoruuden ja työurani olen aloittanut Kemissä K-Citymarketissa. Välissä on tullut vietettyä useampia vuosia niin Keskossa kuin muissakin isoissa suomalaisissa vähittäiskaupan yrityksissä hankinnan ja myynnin parissa. Koko ajan kuitenkin haaveena on ollut päästä toteuttamaan itseäni yrittäjänä ja nyt siihen sitten tarjoutui upea mahdollisuus.”

Mirjaliisa aloittaa tyytyväisin mielen kauppiasuransa Ylitorniolla. ”Kauppa on oikein hienossa kunnossa käytyään läpi täydellisen remontin pari vuotta sitten, joten pääsen jatkamaan nykyisen kauppiaspariskunnan jalanjäljillä kaupan kehitystyötä yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa”, uusi kauppias kertoo. ”Kaupan kalustot vastaavat viimeisintä teknistä standardia ja käytössä on monia työtä helpottavia lisäjärjestelmiä, kuten lattianpesurobotti Kassu.”

K-Supermarket Ylitornion käyntikorttina ovat upeat tuoreosastot

Mirjaliisalle on tärkeää rakentaa asiakkaidensa näköinen Tavallista parempi ruokakauppa. Hän kertookin aloittavansa työt Ylitorniolla tutustumalla henkilökuntaansa ja asiakkaisiinsa.

”Kulmakivenä kaupalle toimivat jo nyt tuoreosastot ja erityisesti monipuolinen sekä laadukas hedelmä- ja vihannesosasto kuin hyvin hoidettu ja tuoreutta huokuva leipäosasto. Nämä toimivat kauppamme käyntikorttina ja niiden kanssa olen työskennellyt myös paljon harjoitteluaikoinani, joten niistä on helppo aloittaa”, Mirjaliisa sanoo. ”Tuoreosastojen helmi on myös Ylitornion ainoa palvelutiski, jossa tuore kala sekä ateriat ovat isossa roolissa. Palvelutiskin valikoimaa tullaan myös kehittämään edelleenkin”.

K-Supermarket Ylitorniossa toimivat myös verkkokaupan palvelut joko noutona tai kotiin kuljetettuina. ”Verkkokaupan toimintoja tulen kehittämään myös matkailijoiden ja mökkiläisten suuntaan.”

Vastuullisuustyö on kaupan arkea ja Mirjaliisa haluaa panostaa erityisesti ruokahävikin torjuntaan. ”Se on äärimmäisen tärkeää. Hävikin torjuntaan on löydetty useita tehokkaita keinoja ja olen päässyt niitä testaamaan harjoittelukaupoissani tuloksekkaasti.”

Mirjaliisa on aloittanut Kesko-uransa Kemin K-Tavaratalo Botniassa, josta myöhemmin tuli K-Citymarket Kemi. Hän on työskennellyt myös Keskossa erilaisissa hankinnan tehtävissä. K-ruokakauppiasvalmennukseen kuuluvat harjoittelut hän on tehnyt Posion K-Market Muikussa ja K-Supermarketissa Nurmijärvellä. ”Haluan lähettää kiitokseni kasvattajakauppiailleni Tero ja Virpi Micklinille Posiolle ja Minna Astikaiselle Nurmijärvelle sekä heidän upeille henkilökunnilleen:”

Mirjaliisan perheeseen kuuluu 17-vuotias poika Oskari, joka on myös kiinnostunut äidin uudesta urasta ja sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista päästä harjoittelemaan kaupan maailmaan. ”Oskarista tulee kauppamme somevastaava ja ensin suunnitelmissa on luoda Tik Tok-tili kaupan arjesta”, Mirjaliisa lupaa.

Uuden kauppiaan harrastuksiin kuuluu liikkuminen luonnossa suksilla ja metsän antimien poimiminen talteen. ”Mukanani kulkee joka paikkaan kaksi Shetlanninlammaskoiraani.” Oskarin harrastus alppihiihto on lohkaissut tovin Mirjaliisan vapaa-ajasta huoltajan ja autokuskin roolissa. Oskarin opiskelupaikka on Rukan Alppikoulussa.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös