K-Market Vartiovuoren, Kerttulin ja Ruokatorin hävikkikukat eivät ole enää reiluun vuoteen päätyneet biojätteeseen. Sen sijaan ne ilahduttavat turkulaisen palvelutalo Hemmetin asukkaita heidän askarteluissaan.
”Oikein mukava aloittaa kauppiasura omasta kotikaupungista ja päästä tekemään haagalaisille entistä parempia oman kylän kauppoja”, Matti Moisio iloitsee. ”Kauppojen visiona on olla lähialueen asiakkaille helposti lähestyttäviä nopean ostamisen ja täydennysostamisen kauppoja, joiden valikoimaan, laatuun ja asiakaspalveluun asiakkaat voivat luottaa.”
”Kuuntelen tarkasti asiakkaidemme toiveita ja toteutan ne mahdollisuuksien mukaan”, uusi kauppias lupaa.
Vastuullisuustyötä tehdään molemmissa kaupoissa jokapäiväisenä arjen työnä. ”Pyrimme löytämään valikoimiimme lähialueen toimijoiden tuotteita, joita Haagastakin löytyy yllättävän hyvin. Lisäksi toteutamme mahdollisuuksien mukaan energian säästämiseen johtavia toimia”, uusi kauppias listaa.
Matti Moision tausta on turvallisuusalalta, hänellä on poliisin koulutus ja työuraa poliisina kahdeksan vuotta ennen siirtymistä yksityiselle puolelle. Hänellä on monipuolinen turvallisuusalan työkokemus Suomesta ja Baltiasta. Viimeisimmäksi hän on työskennellyt VR-yhtymän matkustajaliikedivisioonan turvallisuuspäällikkönä. Matti lähettää terveisensä kasvattajakauppiaalleen K-Market Aurinkolahteen: ”Iso kiitos valmentajakauppiaalleni Atte Paroselle, joka on erittäin avuliaasti opastanut minua valmennuksen aikana!”
Matti Moision perheeseen kuuluu vaimo, koira ja kissa. Puoliso toimii ratsastuskouluyrittäjänä Helsingin Viikissä. ”Vapaa-aikani kuluu enduron ja erilaisten rakennusprojektien ympärillä, joista suurin osa tulee jatkossa suuntautumaan kauppojeni suuntaan”, arvelee Matti.