Lahden K-Citymarket Karisman remontti alkaa – lähes 10 miljoonan remontti on yksi alueen mittavimmista kaupan alan investoinneista

K-Citymarket Karisman täysin uudistava remontti on alkamaisillaan: uudistusta tehdään lähes kymmenellä miljoonalla eurolla. Liiketilojen kokonaisuudistus käsittää paitsi kauppatilojen remontoinnin kokonaisuudessaan, myös kattavan talotekniikan uudistuksen.

Remontissa koko K-Citymarket Karisman kiinteistö remontoidaan ja sen ilme tulee muuttumaan. K-Citymarket Karisma tulee remontin yhteydessä myös kasvamaan kooltaan, kun kauppa saa n. lähes 1500 neliötä lisätilaa. Uusien myymäläneliöiden lisäksi lisätila käytetään kaupan takatiloihin ja esimerkiksi ruoan verkkokaupan noutopalvelu K-Noudon uusiin tiloihin.

Uudistus koskee sekä kaikkia elintarvikkeen että käyttötavaran osastoja. Remontin yhteydessä kiinteistön energiatehokkuutta parannetaan ja uudistuksia tehdään yleisesti mm. talotekniikkaan. Jatkossa kiinteistö valaistaan energiatehokkailla LED-valoilla. Laaja urakka valmistuu marraskuussa ja se toteutetaan osaksi paikallisten yrittäjien voimin. Kauppa palvelee remontin aikana tavalliseen tapaan.

”Haluamme palvella asiakkaita entistäkin paremmin, ja siihen remonttikin tähtää. Tavoittelemme asioinnin selkeyttä ja helpottamista asiakkaille, ja jatkossa kaupasta tulee myös aiempaa ympäristöystävällisempi, kun valaistuksen lisäksi mm. kaikki kylmälaitteet uusitaan. Kerromme uudistuksista tarkemmin remontin edetessä ja otamme mielellämme vastaan myös asiakastoiveita kaupan uudistamiseen”, Karisman K-Citymarketin kauppias Antti Siira kertoo.

Karismassa tehtävä muutos läpäisee koko kaupan ja tulee näkymään asiakkaille monin eri tavoin: niin elintarvike- kuin käyttötavaraosastot uudistetaan täysin.

”Karisma on yksi Lahden alueen K-Citymarket-perheen vahvoista toimijoista. K-Citymarketien asema Lahdessa on vahva, olemmehan toimineet Lahdessa jo yli viisikymmentä vuotta. Uudistuksen myötä vahvistamme entisestään edelläkävijän asemaamme. Kymmenen miljoonan budjetilla kyseessä on yksi vuoden merkittävimmistä kaupan alan investoinneista Lahdessa”, Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Mika Sivula kertoo.

Kauppakeskus Karisma täytti viime vuonna kymmenen vuotta ja K-Citymarket on ollut toiminnan alusta asti kauppakeskuksen ankkuriyritys.

”Laadukas päivittäistavarakauppa tuo koko keskukseen merkittävän jokapäiväisen asiakasvirran, josta hyötyvät kaikki keskuksen toimijat. Odotamme uuden, upean ja palvelevan K-Citymarketimme kasvattavan entisestään koko kauppakeskuksen vetovoimaa ja tarjoavan sekä paikallisille että ohimatkaaville asiakkaillemme parhaimman vaihtoehdon asiointiin”, kertoo Kauppakeskus Karisman johtaja Mari Rönkä.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös