Lahden K-Citymarket Karisman mittava remontti on valmistunut – myymälän koko kasvoi 7100 neliömetriin

Kattavat uudistustyöt K-Citymarket Karismassa ovat valmistuneet. Koko kaupan ilme on muuttunut ja elintarvikepuolen pinta-ala on kasvanut noin 1000 neliömetriä. Jatkossa asiointi on selkeämpää ja myös tuotevalikoima on kasvanut tuntuvasti. Myös kaupan ekologisuuteen ja energiatehokkuuteen on uudistuksen yhteydessä panostettu, kun talotekniikka, kylmälaitteet ja valaistus uudistettiin.  

Kokonaisuudistuksen myötä K-Citymarket Karisma on uudistettu kokonaisvaltaisesti. Asiakkaalle remontin tulokset näkyvät täysin uudistuneen myymälän sekä aiempaa selkeämmän asioinnin muodossa – myymäläopastusta on uudistettu ja käytäviä levennetty. 

”Remontti ja muutokset täyttävät nyt niin meidän kuin asiakkaidemme toiveita ja vastaavat kattavasti tarpeisiin. Erityisen aktiivisesti asiakkaamme ovat halunneet vaikuttaa valikoimiimme, ja tuotetoiveita onkin nyt erityisen mukava toteuttaa, sillä käytännössä jokainen kaupan osasto ja tuoteryhmä on saanut remontin myötä lisää tilaa. Palvelutiski on saanut lisää asiointimetrejä sekä uudet kalusteet. Myös palvelutiskin takatiloja on järkeistetty siten, että kaupalla valmistettavien ruokien tarjoaminen asiakkaille on entistä helpompaa. Myymälän visuaalinen ilme on suunniteltu asiakkaita varten: halusimme antaa kauppareissuille uutta elämyksellisyyttä”, K-Citymarket Karisman kauppias Antti Siira kertoo.

Uudistuneessa myymälässä on myös pyritty tuomaan asiakkaille esiin erilaisia vaihtoehtoja niin käyttötarkoituksen kuin hinnan suhteen. Tarkoituksena on olla sekä herkkukauppa että halpakauppa.

”Meistä on tärkeää vastata samanaikaisesti monenlaisiin tarpeisiin. Kasvaneiden myymäläneliöiden ansiosta voimme korostaa entistä paremmin sekä edullisia että laadukkaampia vaihtoehtoja. Meiltä asiakas saa molemmat”, Siira sanoo.

Uudistuksen yhteydessä Karisman K-Citymarketista tuli entistäkin ympäristöystävällisempi.

Energiatehokkuuden parantaminen oli iso osa remonttia. Uudet kylmäkalusteemme toimivat hiilidioksidilla, joten ne ovat aiempaa energiatehokkaammat ja näin myös ympäristöystävällisemmät. Suurimmassa osassa uusia kylmäkalusteita tuotteet ovat ovien takana ja kaupan valaistus on toteutettu LED-tekniikalla, joka kuluttaa energiaa varsin vähän”, Siira kuvailee.  

"Uudistus alkoi keväällä pullonpalautusaulasta, jolloin käyttöön otettiin uusi Tomra R1 -palautusautomaatti. Koneeseen voi yhdellä kertaa kaataa yli 100 tölkkiä ja muovipulloa – puhtain käsin. Uusi koneemme on herättänyt paljon kiinnostusta ja palautusmäärät ovat kasvaneet huimasti. Myös aukioloaikoja laajennettiin jo remontin alkuvaiheessa. Palvelemme muutamaa pyhäpäivää lukuun ottamatta vuoden jokaisena päivä klo 7-22", Siira jatkaa.

Myös käyttötavaraosastot on uudistettu kokonaisuudessaan ja kalusteet vaihdettu uusiin. Myymälään saadun lisätilan myötä valikoimat laajentuivat myös käyttötavaraosastoilla erityisesti lelujen, kodintekniikan ja taloustavaran osalta. Myös kassakalusteet ovat uudet ja remontin yhteydessä itsepalvelukassojen määrää kasvatettiin kymmeneen: itsepalvelukassa-alueella on kahdeksan perinteistä itsepalvelukassaa sekä kaksi hihnallista itsepalvelukassaa suuremmille ostoksille.

”Kauppa on remontin jälkeen ryhdikäs, selkeä ja monipuolinen. Liikeideamme on keskittyä tuoreosastoihin, laatuun ja parhaaseen palveluun myös jatkossa, joten kehittäminen ei lopu remontin valmistumiseen – keskitymme jatkossakin laatuun kaikessa tekemisessämme. Haluamme toivottaa asiakkaat tervetulleiksi uudistuneeseen myymälään ja esittämään rohkeasti toiveita siitä, kuinka voisimme palvella heidän tarpeitaan. Haluamme myös esittää asiakkaillemme kiitoksen kärsivällisyydestä remonttikuukausien aikana. Erityisen ison kiitoksen ansaitsee kaupan ahkera henkilökunta”, Siira kiittelee.

Kaupan remontin yhteydessä uusittiin myös kauppakeskuksen yhteydessä sijaitseva K-Lataus-asema. Uudistuksessa aseman vanhat pikalatauslaitteet vaihdettiin yhteen 200 kW:n tehoiseen suurteholatauslaitteeseen. Laitteessa on alkuun kaksi latauspistettä, mutta myöhemmin määrä kasvaa neljään. Lisäksi asemalle lisättiin kaksi uutta peruslatauspistettä. Yhteensä asemalla tulee siis olemaan kymmenen sähköautojen latauspistettä.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLA
EI

Takaisin ylös