K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa kehittyi Päijät-Hämeessä liki 9 %

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 27.10.2022 K-ryhmän myynti oli tammi-syyskuussa Päijät-Hämeessä yhteensä 262,3 miljoonaa euroa (alv 0 %) ja se oli viime vuoden tasolla.

Päivittäistavarakaupan myynti oli 164,4 miljoonaa euroa. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 72,8 miljoonalla eurolla ja se oli plussalla 8,9 %. Autokaupan myynnin arvo oli 25 miljoonaa euroa.

”Rakentamisen vilkkaus ja energiaremontit ovat siivittäneet rakentamisen ja talotekniikan kaupan liki 9 % kasvuun”, kommentoi myyntejä Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Mika Sivula. ”Päivittäistavarakaupan luvuissa näkyy se, että koronapandemian helpotettua ihmiset ovat palanneet syömään ravintoloihin.”

”Olemme panostaneet siihen, että K-ruokakaupoistamme löytyvät laajat valikoimat ja kaikille asiakkaille sopivanhintainen ostoskori. Tarjoamme asiakkaillemme vaihtoehtoja eri hintaluokista laadusta tinkimättä, jolloin saman katon alta löytyvät niin herkkukauppa kuin halpa kauppa”, Sivula jatkaa.

"Jatkamme edelleen alueen verkoston aktiivista kehittämistä sekä entisten toimipisteiden uudistamisen että uusien rakentamisen kautta. Esimerkiksi Lahden Karisman K-Citymarketin laajennus- ja uudistustyöt ovat jo loppusuoralla", Sivula kuvailee.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös