K-kauppias Harri Mattinen palkittiin vuoden kauppiaana

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 26.1.2022 Neljää K-kauppaa Lappeenrannassa luotsaava kauppias Harri Mattinen uskoo asiakkaiden kuunteluun, rohkeisiin päätöksiin ja yhteistyön voimaan. Nyt Mattinen palkittiin työstään Vuoden kauppiaan diplomilla.

Harri Mattinen on mies neljän lappeenrantalaisen kaupan takana: K-Marketit Ratakatu, Mattila ja Tirilä sekä K-Supermarket Kristiina ovat Mattisen luotsaamia. Tiistaina 25.1. Mattinen palkittiin Vuoden kauppiaan diplomilla. Tunnustus jaettiin yhdelletoista K-Market-kauppiaalle eri puolille Suomea. Mattista kiitettiin erityisesti jatkuvasta kauppojen kehittämisestä.

”Kyllä täytyy kiittää koko henkilöstöä. Ei kauppias yksin tee kaikkia päätöksiä, vaan tämä on joukkuelaji”, Harri Mattinen kommentoi.

Mattisen kauppojen henkilöstömäärä vaihtelee 40–50:n välillä. Yhteistyössä pohditaan ja ideoidaan uusia toimenpiteitä.

”Rohkeus tehdä päätöksiä on tärkeää. Esimerkiksi kun saimme muutaman kauppiaskollegan kanssa idean ruoan verkkokaupan pystyttämisestä puhelinpalveluna yhdessä paikallisen taksiyrittäjän kanssa, palvelu oli seuraavana päivänä pystyssä”, Mattinen kertoo.

Mattiselle huolenpito henkilöstöstä ja henkilöstökokemuksen kehittäminen ovat tärkeitä teemoja.

”Kauppiasyrittäjänä pystyn vaikuttamaan henkilöstökokemukseen. Uskon, että kun ihmiset tykkäävät olla meillä töissä, se näkyy myös asiakkaille.”

Asiakkaidensa näköinen kauppa

Mattisen kauppojen liikeideat ovat keskenään hyvin erilaiset. Esimerkiksi K-Market Mattilassa tarjotaan asiakkaille laaja frisbeegolf-kiekkojen valikoima, sillä kaupan vieressä on frisbeegolf-kenttä. K-Market Ratakatu taas tarjoaa laajat pakettipalvelut. Yksi asia kauppoja kuitenkin yhdistää:

”Haluamme että kauppa on asiakkaidensa näköinen. Jos tuotetoive tulee, tuote on yleensä samalla viikolla hyllyssä. Meille on tärkeää saada palautetta.”

Lisäksi Mattiselle on tärkeää, että kauppojen valikoimissa on lähituottajien tuotteita.

”Haluamme tukea suomalaista elintarviketuotantoa, ja on kaikkien etu, että paikalliset tuottajat menestyvät. Tämä on meille helppo asia, koska usein lähituote on oman kategoriansa laadukkain tuote”, Mattinen toteaa.

Mattiselle nyt myönnetty Vuoden kauppiaan diplomi on arvokas tunnustus. Diplomien jako on K-ryhmässä vuotuinen perinne.

”Meillä on K-Market-ketjussa lähes 800 upeaa kauppaa, joten kisa näistä palkinnoista on kova. Arvioinnissa huomioidaan laajasti muun muassa asiakaskokemus, kauppakohtainen liikeidea ja kaupan vaikutukset paikallisyhteisössään. Jokainen vuoden kauppiaan diplomin saaja voi olla todella ylpeä saavutuksestaan”, toteaa K-Market-ketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen.

Takaisin ylös