Harri Mattinen Mikkelin K-Citymarketin kauppiaaksi

Harri Mattinen aloittaa 1.4.2022 K-Citymarket Mikkelin kauppiaana. K-Citymarket Mikkelin nykyiset kauppiaat Marko ja Seija Miettinen lopettavat kauppiasuransa. 

Kauppias Harri Mattinen siirtyy huhtikuun 1. päivä Mikkelin K-Citymarketiin neljän lappeenrantalaiskaupan johdosta. Mattisen kauppoja Lappeenrannassa ovat olleet K-Supermarket Kristiina sekä K-Marketit Ratakatu, Mattila ja Tirilä. Mattisen kauppiasura alkoi vuonna 2017 edellä mainituissa K-Marketeissa.

Lähden uusiin haasteisiin intoa täynnä: on mahtavaa päästä K-Citymarket-ketjuun kehittämään ruokakauppaa Mikkeliin. K-Citymarket Mikkeli on perinteinen kauppapaikka, jossa on tehty hyvää työtä Miettisten johdolla jo tähänkin saakka. Yhdessä henkilökunnan kanssa lähdemme jatkamaan tätä hyvin tehtyä työtä. Lähtö kaupoista, joista oma kauppiasura on alkanut, sattuu kyllä: tämä on ensimmäinen kauppiasvaihto, jossa luovun edellisistä kaupoista. Täällä olevasta yhteisöstä on muodostunut minulle kuin perhe ja lähteminen tuntuu samalla positiiviselta, mutta haikealta”, Harri Mattinen kertoo.

Maaliskuun lopussa kauppiasuransa lopettavat Marko ja Seija Miettinen aloittivat K-Citymarket Mikkelin kauppiaina vuonna 2013. Kauppiasuransa he aloittivat vuonna 2003.

”Suurin kiitos menneistä vuosista kuuluu erityisesti henkilökunnallemme ja asiakkaillemme. Haluamme kiittää hyvästä yhteistyöstä myös tavarantoimittajia ja Keskoa. Vuodet ovat olleet antoisia, mutta nyt tuntuu siltä, että elämässä on hyvä tehdä muutakin, ja siihen on juuri nyt mahdollisuus. Toivotamme Harrille onnea ja menestystä K-Citymarket-kauppiaana”; Miettiset kiittävät.

Mattinen aikoo kehittää K-Citymarket Mikkeliä edelleen entistäkin paremmaksi yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa.

”Aivan ensimmäiseksi aion Mikkelissä perehtyä kaupan toimintaympäristöön ja opetella hieman isomman kaupan volyymien hallintaa ennen kesän sesonkia. Täydet ja asiakastoiveet täyttävät hyllyt ovat olleet minulle kauppiasurani aikana erittäin tärkeitä: tätä linjaa tullaan jatkamaan myös Mikkelissä. Kun olen tutustunut alueen asiakkaisiin ja myös kesäasukkaisiin sekä kuunnellut heidän toiveitaan, lähdemme viipymättä rakentamaan asiakkaillemme entistä osuvampaa valikoimaa ja myymäläilmettä”, Mattinen kertoo.

K-Citymarket Mikkelin henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden kauppiaan palvelukseen. 

”Tuon kauppapaikkaan mukana oman rennon itseni: pyrin olemaan mahdollisimman helposti lähestyttävä ja ihmisläheinen sekä asiakkaille että henkilökunnalle. Yhdessä tekemisen positiivinen draivi ajaa minua eteenpäin ja haluankin luoda K-Citymarket Mikkeliin hyvän kierteen, jossa luomme positiivista henkilöstökokemusta, joka näkyy myös asiakkaille. Henkilöstö on se voimavara, joka tekemistämme kantaa eteenpäin”, Mattinen kuvailee. 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös