Vuoden parhaat vastuullisuusraportit valittu: Keskon vuosiraportti Biodiversiteetti-sarjan voittajaksi

Keskon vuosiraportti valittiin Vastuullisuusraportointikilpailun uuden Biodiversiteetti-sarjan voittajaksi.

”Olemme iloisia tänään saamastamme tunnustuksesta, joka kannustaa meitä eteenpäin biodiversiteettityössämme ja siitä raportoinnissa. Luontokato ja ilmastonmuutos edellyttävät pitkälti samoja toimia: elämäntapoja on muutettava kestävämmiksi. K-ryhmän kaikilla toimialoilla on mahdollisuus - ja isona toimijana vastuu - tarjota asiakkailleen ratkaisuja ilmastovaikutusten pienentämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Kasviperäiset valikoimat, vastuullisuussertifioidut raaka-aineet kuten puutavara ja K-Kalapolut-yhteistyömme WWF:n kanssa ovat muutamia esimerkkejä viimeaikaisista teoistamme”, sanoo Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo. 

Kaupan alan toimijana K-ryhmälle on selvää, että biodiversiteettityössä katse suunnataan oman toiminnan lisäksi valikoimiin.

”Olemme nyt luoneet pohjan biodiversiteettityöllemme, ja seuraava askelemme on asettaa konkreettisia tavoitteita omalle toiminnallemme ja hankintaketjuillemme. Odotamme, että myös biodiversiteetille saadaan yhteinen kansainvälinen viitekehys ja mittareita, jotta saadaan vertailtavaa raportointia.”

Valintaraati kiitti Keskon raporttia selkeydestä

Vuosittaisessa vastuullisuusraportointikilpailussa palkitaan Suomen parhaat vastuullisuusraportit. Kilpailun tavoitteena on kehittää yritysten vastuullisuustyötä ja -raportointia, tuoda esiin hyviä käytäntöjä ja antaa tunnustusta erityisen ansioituneille vastuullisuusraportoijille.

Valintaraati perusteli Keskon valintaa Biodiversiteetti-sarjan parhaaksi vastuullisuusraportiksi näin:

”Biodiversiteetti on kestävyysteemana varsin uusi ja nouseva. Keskon selkeässä raportissa on tuotu hyvin esille yrityksen globaali ulottuvuus ja ymmärretty toiminnan yhteys luonnon monimuotoisuuteen.” 

Vuoden 2021 vastuullisuusraportoijat ovat:

• Kokonaiskilpailu: Stora Enso
• Ilmastonmuutos: Neste
• Biodiversiteetti: Kesko  
• Ihmisoikeudet: S-ryhmä
• Vuoden pk-yritys: Jalofoods

Vastuullisuusraportointikilpailun järjestävät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Climate Leadership Coalition, FIBS, Finsif ry, Hanken, Nasdaq Helsinki, Suomen Tilintarkastajat ry, Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY ja ympäristöministeriö.

Kesko on raportoinut toiminnastaan Global Reporting Initiativen (GRI:n) laatiman kestävän kehityksen raportointiohjeiston mukaisesti vuosittain vuodesta 2000 lähtien. Raportointia on jatkuvasti kehitetty vastaamaan yhä paremmin sidosryhmien – etenkin sijoittajien, analyytikoiden, reittaajien, median ja kansalaisjärjestöjen – tarpeisiin.

Lue lisää K-ryhmän biodiversiteettityöstä nettisivuilta sekä vuosiraportin Kestävä kehitys -osiosta (sivut 46-49) ja mahdollisuuksista ja riskeistä Keskon suunta -osiosta.

Takaisin ylös