Vastuullista kaakaota K-kaupoista - Kaikki Pirkka- ja K-Menu-suklaat ja -kaakaot kestävää alkuperää

Vuonna 2019 julkaistussa K-ryhmän kaakaolinjauksessa linjattiin, että kaikki omien tuotemerkkien suklaat ja kaakaot ovat 100-prosenttisesti kestävää alkuperää vuoden 2020 loppuun mennessä. Tavoite saavutettiin ajallaan ja vastuulliset valinnat kaupan hyllyjen välissä ovat nyt entistä helpompia.

Suklaan tärkein raaka-aine on kaakao, jota viljellään maailman köyhimmillä seuduilla. Lähes 70 % maailman kaakaosta tuotetaan Länsi-Afrikassa, pääsääntöisesti pienillä perheviljelmillä. Suurin osa kaakaosta kulutetaan länsimaissa, erityisesti suklaan valmistuksessa.

Kaakao kuuluu raaka-aineisiin, joiden tuotannossa on korkea ihmisoikeus- ja ympäristörikkomusten riski.

’’Näemme, että tehtävämme on tukea asiakkaita vastuullisten valintojen tekemisessä kaupassa. K-ryhmän kaakaolinjauksen mukaisesti kaikki Pirkka ja K-Menu -tuotesarjojen kaakao ja suklaa on nyt 100-prosenttisesti kestävää alkuperää. Muissa omien merkkien tuotteissa kaakao on sertifioitua vuoden 2025 loppuun mennessä’’, kertoo Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Sertifiointijärjestelmillä edistetään kestävää kaakaontuotantoa

K-ryhmä hyväksyy kaakaon sertifioinneiksi arvostetut Reilu kauppa ja Rainforest Alliance -sertifikaatit sekä vastuullisen ja jäljitettävän kaakaon ISO 34101 -standardin.

Kolmannen osapuolen suorittamalla sertifioinnilla voidaan osoittaa, että kaakaonviljelyssä käytettyjä tuotantomenetelmiä valvotaan ja kehitetään. Sertifiointijärjestelmien kautta vaikutetaan paikallisiin olosuhteisiin muun muassa kouluttamalla viljelijöitä.

’’Työoloja parannetaan esimerkiksi opettamalla turvallisia työtapoja ja puuttumalla lapsityövoiman käyttöön. Kun viljelijät saavat koulutusta kestävämmistä viljelytavoista, he saavat paremman kaakaosadon ja siten paremman hinnan sadostaan’’, Kalervo kertoo.

Sertifiointijärjestelmien kautta viljelijöille annetaan koulutusta myös keinoista torjua ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja parantaa luonnon monimuotoisuutta.

’’Ilmastonmuutos on uhka kaakaonviljelylle, sillä kaakaopuut kestävät huonosti liian kuumia lämpötiloja. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia kaakaonviljelyyn voidaan torjua muun muassa istuttamalla kaakaoviljelmille varjoa tuovia puita, jolloin kaakaopensaat kärsivät vähemmän kuumuuden ja kuivuuden vaikutuksista.’'

Takaisin ylös