Uutiset ja tiedotteet

Tarkenna aihe


674 uutista ja tiedotetta

Joulukuu 2024

Joulukinkut ovat selvästi pienentyneet – Onko perinteinen joulupöytä murroksessa?

Suomalaiset ostavat nyt keskimäärin puoli kiloa vähemmän kinkkua kuin kuusi vuotta sitten, ja suosituin kinkku on painoltaan noin kolme kiloa. Kyselytutkimuksen ja K-ruokakauppojen myyntidatan perusteella perinteinen joulupöytä näyttää olevan murroksessa etenkin rosollin osalta, mutta yhdestä tinkii vain harva.

Media

12.12.2024 13.14

K-ryhmä keräsi asiakkaidensa kanssa yli 885 000 euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle

K-ryhmän lahjoitussumma syntyi Roosa nauhojen, rannekkeiden ja Pirkka Roosa nauha -tuotteiden myynnistä K-ruokakaupoissa sekä Kespron Roosa nauha -tuotteen myynnistä. Jo 16 vuotta kestäneen yhteistyön aikana K-ryhmä on kerännyt yhdessä asiakkaidensa kanssa lähes 7,2 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle.

Vastuullisuus, Media

12.12.2024 08.07

K-Supermarket Kampin puolen vuoden uudistustyöt ovat valmistuneet

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 11.12.2024 Helsingin keskustan K-Supermarket Kampin puoli vuotta kestäneet uudistustyöt ovat nyt valmistuneet. Kauppa oli auki koko remontin ajan. K-kauppiaana toimii Jouni Tuominen.

Media, Etelä-Suomi

11.12.2024 08.30

Sieviin K-Market Mutin kauppiaiksi Anna ja Henri Leskelä

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 11.12.2024 Anna ja Henri Leskelä aloittavat kauppiasuransa 5.1.2025 Sievin K-Market Mutissa.

Pohjois-Suomi, Media

11.12.2024 08.00

Onko sähkökiukaasi valmiina jouluun? Asiantuntija neuvoo, mistä merkistä hälytyskellojen pitäisi soida

K-RAUDAN LEHDISTÖTIEDOTE 10.12.2024 Kiuaskivien myynti kasvaa K-Raudoissa selvästi joulukuussa, mikä kertoo joulusaunan tärkeydestä. Kivien vaihdon yhteydessä kannattaa tarkistaa myös sähkökiukaan vastuksien kunto. Tarkistus kannattaa sillä näin voi säästää sähköä ja lisätä saunomisen turvallisuutta.

Media

10.12.2024 08.15

K-Supermarket Auroran uudistusta juhlitaan asiakkaiden kanssa

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 10.12.2024 Espoossa K-Supermarket Aurora on uudistettu upeaksi, avaraksi ja nykyaikaiseksi Tavallista paremmaksi ruokakaupaksi. K-kauppiaina toimivat siskokset Minna Kontkanen ja Sanna Kalliomäki.

Media, Etelä-Suomi

10.12.2024 08.00

Lahdessa muurattiin uuden K-Citymarket Lahti Paavolan peruskivi

Uuden K-Citymarketin rakennustyöt alkoivat Lahdessa keväällä, ja keskiviikkona 4.12. oli vuorossa peruskiven muuraus. Valmistuessaan kauppa korvaa nykyisen K-Citymarket Lahti Paavolan ja se avautuu arviolta vuoden 2025 syksyllä.

Media

09.12.2024 09.16

Takaisin ylös