Kinkkutemppu 2023: kerätystä paistinrasvajätteestä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä ajaa henkilöautolla Helsingistä Ouluun 165 kertaa

Kinkkutemppu-kiertotalouskampanja järjestettiin onnistuneesti jo kahdeksannen kerran 18.12.2023.–7.1.2024. Kotitalouksista toimitettiin yhteensä 42 tonnia joulukinkun ja muiden ruokien valmistuksesta syntynyttä paistinrasvaa lähes 200 keräyspisteeseen ympäri Suomen.

Keräyspisteet sijaitsivat kaikkien K-Citymarketien ja lukuisten muiden K-ruokakauppojen sekä muutamien Neste- ja Neste K -asemien ja Rinki-ekopisteiden yhteydessä.

Kinkkutempun keräyspisteisiin kartonkipakkauksissa toimitetut paistinrasvat käsitellään Rasmix Oy:n toimesta, minkä jälkeen raaka-aineesta valmistetaan Neste MY Uusiutuva DieselTM -polttoainetta* Nesteen Porvoon jalostamolla.

Kinkkutempussa nyt kerätyllä paistinrasvajätteellä ja siitä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voisi ajaa henkilöautolla Helsingistä Ouluun jopa 165 kertaa.

“Haluamme kiittää kaikkia Kinkkutemppuun osallistuneita. Vaikka emme rikkoneet tänä vuonna ennätyksiä, keräsimme yhdessä huikean määrän paistinrasvaa hyödynnettäväksi kiertotaloudessa”, sanoo bio- ja kiertotalouden johtava asiantuntija Pia Vilenius Kemianteollisuus ry:stä.

Kiertotaloustempaus innosti useassa kaupungissa

Vuodenvaihteessa suurimmat määrät paistinrasvaa keränneet viisi paikkakuntaa ovat Jämsä, Seinäjoki, Riihimäki, Jyväskylä sekä Forssa, jossa viime vuoden tapaan kotitaloudet kunnostautuivat jälleen kiertotaloustempauksen osallistujina.

Nesteen Suomen asemaverkostosta vastaava johtaja Katri Taskinen iloitsee keräystuloksesta.

“Kiertotalouden hyödyt konkretisoituvat, kun keräyspisteisiin toimitettu paistinrasva saa uuden elämän Neste MY Uusiutuvana Diesel - polttoaineena. Sitä on Nesteen Suomen asemaverkostossa tarjolla jo 187 asemalla. Neste MY Uusiutuva Diesel valmistetaan Suomen markkinalle 100-prosenttisesti jäte- ja tähderaaka-aineista ja sen käyttö vähentää omasta autoilusta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä keskimäärin 90%* polttoaineen koko elinkaaren aikana verrattuna fossiilisen dieselin käyttöön.”

*) Elinkaaripäästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmä on EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (2018/2001/EU) mukainen.

Tutustu Kinkkutemppuun: www.kinkkutemppu.com.

Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden aloitteesta syntynyt yhteisprojekti, joka tuo kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisen esimerkin avulla. K-ryhmän lisäksi Kinkkutempussa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Rasmix, Kemian pooli, Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima ry. KIVO ja kuntien jätelaitokset, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Kierrätysteollisuus ry.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös