Neste K selvitti tunteiden roolia nuorten autoilussa – ajotyyliin vaikuttavat kaverit, perhe, mieliala ja onnettomuusuutisointi

Autoilu on nuorille yhä tärkeä sosiaalinen ajanviettotapa, selviää 18–25 -vuotiaiden nuorten ajokäyttäytymistä kartoittaneesta kyselytutkimuksesta. Autoiluseura ja tunnetilat vaikuttavat ajoon monin tavoin. Autokoululiiton mukaan nuorten kuskien tunnetaidot vaativat nykyistä enemmän huomiota. 
Jäbät & Tunteet -podcast

Neste K -liikenneasemaketjun 18–25 -vuotiailla nuorilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan enemmistö nuorista (69 %) tunnistaa ajavansa autolla eri tavalla yksin tai perheen kanssa kuin kavereiden seurassa. Suuri osa vastaajista kertoo ajavansa kaverit kyydissä kovempaa, mutta toisaalta tunnistaa myös ajavansa rennommin yksin tai kavereiden seurassa kuin silloin jos kyydissä on perheenjäseniä. 

73 prosenttia tutkimukseen vastanneista nuorista kertoo yhdessä kavereiden kanssa ajamisen olevan tärkeä sosiaalinen ajanviettotapa. Yleisesti ajamiseen yhdistetään hyvin positiivisia tunnetiloja. 38 prosenttia sanoo yleisimmäksi tunteeksi ilon, ja 29 prosenttia sanoo nauttivansa vapauden tunteesta.

Pelottaviin tilanteisiin puututaan huumorin varjolla

Suuri osa vastaajista kertoo kuitenkin kohdanneensa autoillessa myös hankalia tunteita. Jopa puolet on pelännyt kaverinsa kyydissä. 41 prosenttia näistä nuorista kertoo, että on pyytänyt kuskia muuttamaan ajotyyliään. Joka kolmas on puuttunut kuskin ajotyyliin vitsin varjolla. 

35 prosenttia on ollut itse tilanteessa, jossa kyydissä olevat ovat yllyttäneet ajamaan kovempaa tai haastaneet muilla tavoin. Yllytys korostuu miehillä (41 %) selvästi enemmän kuin naisilla (29 %). Miehet (22 %) kokevat myös naisia (12 %) enemmän, että yllytystilanteissa on noloa tai muuten vaikeaa kieltäytyä ajamasta ylinopeutta: "Ilmeisesti saan vaikutteita ystäviltä ja haluan aina sopia joukkoon, joten otan riskejä näyttääkseni siistiltä, ​​vaikka tiedän, että se ei aina ole hyväksyttävää”, perustelee yksi kyselytutkimuksen vastaajista. 

Yli 70 prosenttia vastaa kaahailleensa itse joskus tai usein. Yleisimpiä syitä kaahailuun olivat huvittelu (37 %), kiire (16 %)  ja negatiivisten tunteiden purkaminen (11 %). Toisaalta 47 prosenttia nuorista kertoo, että uutisointi nuorten liikenneonnettomuuksista on vaikuttanut omaan ajotyyliin. 

Suomen autokoululiiton puheenjohtaja Timo Suomisen mukaan nuorten kuskien tunnetaidot ja valmiudet hallita omia tunteita vaativat nykyistä enemmän huomiota. 

“Tunnetaitojen käsittely olisi erityisen tärkeä aihe juuri ajokortti-iässä olevien nuorten koulutuksessa. Ihmisen kehitystä ajatellessa ajokortti saadaan pahimmassa mahdollisessa vaiheessa, kun tunnetaidot kehittyvät vielä, ja elämässä on usein paljon isoja muutoksia. Ystävät ja heidän hyväksyntänsä tulevat tärkeämmiksi kuin vanhempien tai muiden auktoriteettien asettamat säännöt, mikä joskus johtaa ikäviin ylilyönteihin.”

Tunnetaidot osana ajotaitoa nuorten omilla harteilla 

Kyselytutkimus on osa Neste K:n Kaikki kyydissä -kampanjaa, joka tähtää turvallisempaan ja tasa-arvoisempaan liikennekulttuuriin. Nuorten tunnetilat ratissa valittiin ensimmäiseksi teemaksi, sillä liikenneasemaketjussa koettiin näkökulman jääneen paitsioon julkisessa keskustelussa.

“Nuoret kuljettajat, erityisesti nuoret miehet, ovat valitettavasti korostunut ryhmä vakavissa liikenneonnettomuuksissa. Vaikka onnettomuuksista ja niiden ominaispiirteistä uutisoidaan paljon, keskustelu keskittyy usein muihin asioihin kuin ehkä vaikeammin sanoitettaviin tunnemotiiveihin. Siksi halusimme nostaa aiheen esille. Tunnetaidot ovat kuitenkin tärkeä osa ajotaitoa, samalla tavalla kuin esimerkiksi tekniset taidot”, perustelee Neste K:n markkinointipäällikkö Niina Lindholm

Osana kampanjaa toteutettiin myös podcast-jakso yhteistyössä Jäbät & Tunteet -podcastin kanssa. Podcastin hosteihin kuuluva Miro Olsoni tunnistaa monet tutkimuksen tuloksista myös omakohtaisesti.

“Podcastimme kannustaa tunneilmaisuun, avoimeen keskusteluun ja pyrkii laajentamaan miehenä olemisen malleja. Autoilun aloittaminen voi olla sosiaalisesti tärkeä osa nuoruutta ja tunteet näyttelevät siinä suurta roolia. Kiireettömässä suljetussa tilassa syntyy luottamuksellinen keskusteluilmapiiri, jossa on mahdollista purkaa tunteita ja ajatuksia myös rakentavasti niin, että ne eivät purkaudu ikävinä onnettomuuksina tai muina lieveilmiöinä. Toivomme tämän välittyvän myös yhteistyöjaksosta.”

Myös Autokoululiiton Suominen muistuttaa, että kolarien yhteydessä uutisoidut tekijät, kuten ylinopeus tai alkoholinkäyttö, ovat useimmissa tapauksissa vain seurausta ongelmien juurisyistä, jotka liittyvät psyykkiseen hyvinvointiin. Vakavien auto-onnettomuuksien ehkäiseminen vaatisikin hänen mukaansa ennen kaikkea opetusta ja valistusta, joka keskittyy omien tunteiden tunnistamiseen ja niiden käsittelyyn erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa.  

“Valitettavasti ajo-opetuksen tuntimäärät ovat vuoden 2018 ajokorttilakimuutosten jälkeen niin pieniä, että ajo- tai teoriatunneilla ei päästä juurikaan tunnetaitojen tai riskikäyttäytymisen käsittelyyn. Tunnetaitojen omaksuminen jää tällä hetkellä liikaa nuoren omalle vastuulle,” Suominen toteaa.

Lue lisää ja kuuntele Jäbät & Tunteet -podcastin jakso: nestek.fi/kaikkikyydissa

*) Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä paneelissa 28.4-4.5.2023. Tutkimuksen kohderyhmä oli 18–25-vuotiaat nuoret ja kyselyyn vastasi 1000 suomalaista. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen ja asuinalueen mukaan.

Kaikki_kyydissa_1080x1080.jpg


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös