Ihalan K-Market Raisiossa avataan täysin uutena kauppana

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 18.5.2022 Raision Ihalassa päästään juhlimaan torstaina 19.5. täysin uutta ja laajennettua K-Marketia. Kauppa oli suljettuna tammikuun lopusta remontin vuoksi. K-kauppiaina jatkavat tuttuun tapaan Juha-Pertti ja Minna Ahtinen.

Ihalassa on rakennettu asiakastoiveiden perusteella aito oman kylän kauppa

”Kaikki tässä kaupassa on uutta, vain henkilökunta ja kauppiaspari ovat pysyneet samoina”, kauppias Juha-Pertti Ahtinen kehaisee. K-Market Ihala on kasvanut vajaasta 100 neliöstä 250 neliöön. ”Valikoimat ovat kasvaneet tasaisesti kaikissa tuoteryhmissä. Olemme keränneet asiakkailta toiveita kaikilla mahdollisilla tavoilla.” Toiveita onkin tullut runsaasti ja niitä on päästy toteuttamaan. Toiveissa asiakkailla on olleet irtokarkit, paistopiste, lisää valikoimaa hedelmiin ja vihanneksiin. ”Asiakkaat toivoivat mukaan otettavia lounas- ja välipalatuotteita, näitä meiltä nyt löytyy. Saamme myös Pizza Romana-palvelut myöhemmin kesällä”, listailee Juha-Pertti. Ruokapakasteet ja jäätelöt sekä panimotuotteet ovat saaneet myös toivottua lisävalikoimaa ja -tilaa. Kaikki kalusteet ovat kaupassa uusia ja nykyaikaisia sekä energiaa säästäviä valaistusta myöten.

Uusi ihana kauppa ja uusi nimi: K-Market Ihana

Kun kauppa on tehty käytännössä uusiksi, niin myös nimi uudistettiin. Nimiehdotuksia kysyttiin asiakkailta ja niistä nimeksi valikoitui K-Market Ihana. ”Uusi nimi on alueella olevalle kaupalle osuva, koska Ihala on ihana kyläyhteisö, jonne kaikkien on mukava tulla mistäpäin ikinä onkin”, Juha-Pertti ja Minna kertovat. Myös aukioloaikoja laajennettiin niin, että K-Market Ihana avautuu aamulla jo kello 7. ”Jotta työssäkäyvät ja muutkin aamuvirkut voivat hakea eväitä ja tuoreita paistotuotteita heti aamusta mukaan”, Ahtiset sanovat.

Uuden kaupan ovet avautuvat torstaina 19.5. klo 10 nauhan leikkauksella ja kakkukahveilla. ”Avajaisriehat jatkuvat vielä helatorstaina, jolloin on esim. makkaraa tarjolla, ongintaa yms”, Ahtiset toteaa.

Lisäpalveluina K-Market Ihalasta saa Veikkauksen On Line-palvelut. Paketteja tulee ja menee Postin, Schenkerin, Matkahuollon ja Postnordin palveluiden kautta. ”Saimme kauppaamme Postin kevytnoutopisteen, joka aloittaa toimintansa ensi viikolla.  Tämmöisellekin palvelulle nähtiin potentiaalia meidän kylällä.”

Sähköautoille kaksi latauspaikkaa kaupan pihalla

Kaupan yhteydestä löytyy jatkossa myös K-Lataus-asema sähköautoilijoille. Kaupan pysäköintialueella sijaitsevalla asemalla on kaksi 22 kW:n tehoista peruslatauslaitetta, jotka ovat autoilijoiden käytössä vuorokauden ympäri.

Takaisin ylös