
Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.
Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.
Joulun odotus on parhaimmillaan perheen arvokasta yhteistä aikaa, hassuttelua tonttuovien, joulukalenterien tai piparitaikinan maistelun parissa. Monilla joulun aikaan liittyy kuitenkin taloudellista epävarmuutta ja huolta.
Lukuisissa lapsiperheissä huoltajat kamppailevat sen kanssa, ettei heidän ole mahdollista antaa paljon toivottua lahjaa tai herkkuja joulupöytään. Lapsiperheköyhyys on Suomessa kasvussa. Suomessa on yli 150 000 vähävaraisessa perheessä elävää lasta. Köyhyyden seuraukset näkyvät lapsen arjessa ympäri vuoden, mutta jouluna taloudelliset huolet voivat konkretisoitua kivuliaasti. Lapset huomaavat kavereiden uudet vaatteet tai lelut. He voivat tunnistaa aikuisten taloudellisista huolista johtuvan ahdistuksen, vaikka eivät tunnistaisi sen alkuperää. Lapsena koettu köyhyys voi jättää jäljet, jotka seuraavat mukana koko eliniän.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin kyselyssä järjestöjen toimijat kertovat lisääntyneestä lapsiperheköyhyydestä ja sen näkymisestä arjessa.
”Viimeisen vuoden aikana ruokakysyntä on kasvanut huomattavasti ja leipäjonoissa on enenevässä määrin lapsia ilman vanhempia.”
Kyselyn mukaan lapset joutuvat aiempaa useammin luopumaan harrastuksista, ovat nälkäisiä tai joutuvat käyttämään rikkinäisiä vaatteita. Tästä kertovat myös Hyvä Joulumieli -kampanjaan tulevat yhteydenotot, joissa vanhemmat kuvaavat arjen niukkuutta ja huolta. Puute ja hätä on aitoa ja arvioidaan, että köyhyysrajan alla kasvavien lapsien lukumäärä vain jatkaa kasvuaan.
Kuvaaja: Anna Autio
MLL ja SPR jakavat tänä vuonna 18 000 ruokalahjakorttia kotimaan vähävaraisille lapsiperheille. Yksi lahjakortti ei paikkaa koko vuoden pulaa, mutta kortinsaajien antaman palautteen mukaan tuo iloa ja pienen helpotuksen joulun aikaan. Lahjakortti tarjoaa hetken helpotuksen arjen taloushuolista ja lapsille toivon näkökulmaa.
Kiitos sinulle, joka autat lahjoittamalla jakamaan hyvää joulumieltä.
Hyvä Joulumieli -keräyksellä jaetaan 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja 18 000 vähävaraiselle lapsiperheelle Suomessa. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti. Olethan mukana! Lue lisää ja lahjoita www.hyvajoulumieli.fi
Heidi Kukkola
Järjestötyön vastaava asiantuntija
Mannerheimin Lastensuojeluliitto