K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.10.2024 Kemijärvellä avataan torstaina 10.10. klo 10 uusi ja upea K-Market Kemijärvi. Kauppiaina toimivat Perttu Soppela ja Malla Kuivila.
Kauppiaan saappaisiin astuminen tuntuu Ronkasesta todella hienolta, vaikka mukana on myös ripaus jännitystä.
”Maaninka on hieno paikka aloittaa kauppiasura, sillä kauppa näyttää hyvältä niin sisältä kuin ulkoakin. Odotan myös innolla, että pääsen tutustumaan paremmin asiakkaisiin ja kylän toimintaan.”
Tuore kauppias aikoo panostaa kaupalla erityisesti asioinnin helppouteen ja tehdä K-Market Maaningasta valikoiman ja palvelunlaadun kautta juuri Maaningan kylän näköisen kaupan.
”Aiemmat kauppiaat Jere ja Niina ovat palvelleet asiakkaita suurella sydämellä, ja haluan jatkaa tätä perinnettä siten, että kauppaan astuessa kaikille välittyy kotoisa kyläkaupan tuntu. Onnea ja menestystä Jerelle ja Niinalle uuteen kauppapaikkaan”, Ronkanen sanoo.
Uuden kauppiaan arki alkaa kaupan toimintaan ja asiakkaisiin tutustumisella. Mahdollisia suurempia muutoksia aletaan suunnittelemaan, kun talo ja sen tavat ovat tulleet tarkemmin tutuiksi.
”Avajaiskahvituksia vietetään syksyn edetessä ja niistä tiedotetaan asiakkaita hyvissä ajoin. Kaupalta löytyvät jo aktiiviset sosiaalisen median kanavat, joten kannattaa ottaa tilit seurantaan ja napata ajankohtaiset asiat talteen sieltä. Katsotaan, jos jopa TikTokiin saataisiin sisältöä syksyn mittaan”, kauppias vinkkaa.
Tuotetoiveet ja kehitysehdotukset lämpimästi tervetulleita
Henri Ronkasen kaupan alan ura sai alkunsa K-Supermarket Eväskontissa Joensuussa, jossa hän teki töitä insinööriopintojen ohella. Opintojen jälkeen suunta kävi takaisin synnyinseuduille Pohjois-Savoon koulutusta vastaaviin tehtäviin, kunnes kaupan ala veti jälleen puoleensa. Työura saikin jatkoa K-Supermarket Petosen kautta kauppiasvalmennukseen K-Supermarket Herkkupataan. Kaikkiaan kaupan alan työkokemusta kerkesi kertyä noin kahdeksan vuotta ennen kauppiasuran aloittamista.
”Haluan kiittää kokemuksista ja opeista kaikkia, joiden kanssa olen saanut näinä vuosina työskennellä. Erityiskiitos kasvattajakauppiailleni, jotka ovat antaneet minulle korvaamattoman paljon apua ja tukea alkavaa kauppiasuraa silmällä pitäen. Kiitos myös kuluneesta valmennusajasta kaikille Herkkupadan työkavereille ja asiakkaille.”
Tuoreen kauppiaan perheeseen kuuluvat vaimo, puolivuotias tytär ja koira, ja Henrin vapaa-aika kuluukin paljolti perheen parissa ja koiran kanssa lenkkeillessä. Kaupalla ollessaan tuore kauppias kuulee mielellään kaikki asiakkailla heränneet ideat.
”Minua voi aina lähestyä tuotetoiveiden ja kaupan kehitysedotusten kanssa tai ihan vain pienissä arkisissa asioissa. Tulkaa vain rohkeasti juttusille. Nähdään kaupalla!”