Onninen lisää jälleen vähäpäästöisiä kuljetusvaihtoehtoja: otti käyttöön biokaasulla kulkevat kuorma-autot

ONNISEN LEHDISTÖTIEDOTE 10.1.2022 Onninen kehittää jatkuvasti logistisia ratkaisujaan ympäristöystävällisemmiksi. Uusimpana hankkeena Onninen on aloittanut toimitukset asiakkailleen biokaasulla toimivilla kuorma-autoilla. Uuteen kalustoon tankattava biokaasu on peräisin Gasumin biokaasulaitokselta, jossa uusiutuvaa polttoainetta valmistetaan muun muassa K-kauppojen syömäkelvottomasta biojätteestä.

Teknisen tukkukaupan Onnisen tavaratoimituksia asiakkaiden työmaakohtaisiin kuljettaa pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueella kaksi uutta biokaasukäyttöistä kuorma-autoa. Vähäpäästöisten ja uusituvalla biokaasulla kulkevien kuorma-autojen käyttöönotto on osa K-ryhmän tavoitetta vähentää päästöjään ja olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Päästöjä vähennetään systemaattisesti siten, että yhtiön oma toiminta ja kuljetukset ovat täysin päästöttömiä vuoteen 2030 mennessä. 

”Kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii, että kehitämme jatkuvasti logistiikkaamme ympäristöystävällisemmäksi. Nyt olemme ensimmäisenä Suomessa ottaneet käyttöön biokaasukäyttöiset ajoneuvot tavaroiden toimituksissa rakennustyömaille. Biokaasukäyttöisen kaluston hyödyntäminen logistiikassa on myös erinomainen esimerkki siitä, miten tarjoamamme puhtaammat logistiset ratkaisut auttavat asiakkaitamme saavuttamaan omat päästötavoitteensa”, Onnisen kuljetuspäällikkö Samuli Pohjonen kertoo.

Matkalla kohti nollapäästöjä Onninen otti vuonna 2020 teknisen tukkukaupan edelläkävijänä käyttöön ensimmäisen sarjavalmisteisen sähkökuorma-auton. Lisäksi Onninen on käyttänyt asiakaspakettien toimitukseen sähköavusteista rahtipyörää Helsingin kantakaupungin alueella.

Biokaasun käyttö Onnisen kuljetuksissa on päästöjen vähentämisen ohella konkreettinen esimerkki kiertotaloudesta. Kuorma-autoihin tankattava biokaasu tulee Gasumin biokaasulaitokselta, jossa uusiutuvaa polttoainetta valmistetaan muun muassa K-kauppojen syömäkelvottomasta biojätteestä. Liikennekäytössä biokaasulla voidaan vähentää polttoaineen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin.

Lisätietoja:
Kuljetuspäällikkö Samuli Pohjonen, Onninen Oy, puh. 040 182 7012, samuli.pohjonen@onninen.com


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös