Viisi vinkkiä kotipuutarhurille – näin saat pihan kukoistamaan

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 22.6.2021 Poikkeusaikana monen katse on kääntynyt kotipihan ja puutarhan ehostamiseen. Tiesitkö, että monivuotisia puutarhakasveja voi istuttaa syksyyn saakka? Entä miten istutusaluetta voi kohentaa? Voiko rikkaruohojen kitkemistä helpottaa? K-Raudan puutarhaneuvoja antaa vinkit pihan ja puutarhan hoitamiseen. 

Vinkki 1: Kaunis piha ympäri vuoden

K-Raudan puutarhaneuvonnan Leena Berglund neuvoo istuttamaan puutarhan kasvit sillä ajatuksella, että ihailtavaa löytyisi ympäri vuoden. ”Kiinnitä huomiota myös lehtien muotoon ja väreihin, joilla puutarhaan saadaan jatkuvaa monimuotoista kauneutta kukinnan ohella. Erimuotoiset ja -sävyiset havut tuovat ryhtiä ja katsottavaa puutarhaan kasvukauden ulkopuolellakin”, hän lisää.

Vinkki 2: Valitse oikeat kasvit oikeaan paikkaan

Ennen taimiostoksille lähtöä kannattaa tutustua pihan kasvuolosuhteisiin. Onko paikka aurinkoinen, puolivarjoinen vai varjoinen? Onko istutusalue suojaisassa katveessa vai tuulisen tai paahteisen avoimessa kohdassa? Millainen maaperä pihallasi on, savinen vai kuivan hiekkainen tai valmiiksi muhevan multaisa? Kasvuolosuhteet vaikuttavat sopivan kasvin valintaan.

”Usein kysytään, voiko monivuotisia puutarhakasveja istuttaa enää kevään jälkeen. Moni ilahtuu kuullessaan, että kaikkia puutarhakasveja voi mainiosti istuttaa keväästä ja kesästä pidemmälle syksyyn saakka, kunhan kasvin hankkii astiataimena ja huolehtii kastelusta”, Berglund kertoo.

Vinkki 3: Paranna istutusalueen maata haaveidesi kasveille sopivaksi

Pihan perusmaata voi parantaa esimerkiksi hyvänlaatuisella puutarhamullalla tai hiekalla. ”Tiivis savimaa tarvitsee erilaista multa-ainesta maanparannukseen kuin kuiva hiekkamaa. Myös kasveilla on erilaiset vaatimukset maan suhteen. Esimerkiksi havut ja alppiruusut viihtyvät happamassa maassa, jolloin maanparannukseen sopii niille tarkoitettu havurodomulta, kun taas useimmat puutarhakasvit viihtyvät hyvin kalkitussa puutarhamullassa”, Berglund kertoo.

Vinkki 4: Muista kalkitus ja lannoitus

Niin puutarhakasvit kuin pihanurmikko tarvitsevat ravinteita voidakseen hyvin. Säännöllinen lannoitus ylläpitää kasvien hyvää ravinnetasapainoa ja maan rakennetta parantavaa pieneliötoimintaa. ”Myös säännöllinen kalkitus on tärkeää, sillä kun maan pH on kasveille sopivalla tasolla, ovat tärkeät ravinteet kasveille paremmin hyödynnettävässä muodossa”, Berglund lisää.

Jos kalkitus ja lannoitus ovat unohtuneet keväällä, ehtii kesällä vielä toimia. ”Kalkita voi milloin vain ja vielä kesä-heinäkuun ajan voi lannoittaa puutarhalannoitteella, kun elokuussa jo siirrytään syyslannoitukseen”, Berglund sanoo.

Vinkki 5: Helpota kasvien hoitoa katteilla

Puutarhaneuvoja antaa kotipuutarhureille vinkin joskus turhauttavaltakin tuntuvaan rikkaruohojen kitkemiseen. ”Pensaiden, puiden ja havujen kasvualustalle voi levittää kuorikatetta tai vaikkapa kiviaineista tehtyä katetta rikkaruohojen kasvua hillitsemään. Katteen alle on hyvä laittaa esimerkiksi biomaatuva katekangas, joka auttaa alussa tukahduttamaan maan omaa rikkakasvustoa ja maatuu lopulta mullaksi muutamassa vuodessa. Perennoille eivät tavanomaiset katteet sovi, mutta kun perenna-alueen antaa kasvaa sopivan tiheäksi kasvustoiksi, jää rikkaruohoille vähitellen vähemmän elintilaa”, Berglund kertoo.

Hyötykasveja puutarhaan

”Syötäviksi kelpaavien kasvien eli hyötykasvien viljely on ollut nousussa jo vuosia, mutta pandemia-aika on vain kiihdyttänyt trendiä”, Berglund kertoo. Ruoan terveellisyys ja ympäristöystävällisyys kiinnostavat. ”Nyt halutaan oma hyötypuutarha, oli sitten kysymys isommasta viljelypenkeistä pihalla tai viljelypalstalla, kasvulaatikoista tai parveke- ja ikkunalautaviljelmistä. Kotipuutarhan hittikasveja ovat mitkä tahansa hyötykasvit aina siemenistä tai taimista kasvatettavista vihanneksista ja yrteistä marjapensaisiin tai hedelmäpuihin”, Berglund lisää.

Vinkkejä pihan ja puutarhan hoitoon K-Raudan verkkosivuilla

K-Raudan maksuttomassa puutarhaneuvonnassa asiantuntijat vastaavat pihaan ja puutarhaan liittyviin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi K-Raudan verkkosivun kautta: https://www.k-rauta.fi/palvelut/puutarhaneuvonta

K-Raudan Pihalla-lehdestä löydät ideoita ja ohjeita terassille, pihaan ja puutarhaan: https://rautadigicamp.kesko.fi/campaigns/esitteet/muut/krauta_pihalla/#/article/1/page/1

Tarkista ohjeet köynnöstuen tekemiseen puutarhassa: https://www.k-rauta.fi/inspiraatio-ja-ohjeet/piha/tee-itse-koynnostuki

Lue kesän pihatöiden muistilista: https://www.k-rauta.fi/inspiraatio-ja-ohjeet/piha/pihalla-ajankohtaista-kesa

 

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Reetta Hiltunen, K-Rauta, puh. 040 520 9381, reetta.hiltunen@kesko.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös