Täysin uudistunut K-Citymarket Länsikeskus Turussa ympärivuorokautiseen aukioloon

K-Citymarket Länsikeskus Turussa siirtyy ympärivuorokautiseen 24h-aukioloaikaan marraskuun alusta. Marraskuun puolivälissä kaupassa juhlitaan mittavan remontin valmistumista. Sekä aukiololaajennus että remontin myötä kauppaan tehdyt laajennukset sekä uudet palvelukokonaisuudet kasvattivat tarvittavan työvoiman määrää: K-Citymarket Länsikeskus rekrytoi loppuvuoden aikana reilut 20 uutta työntekijää.

Turun alueen ostosmahdollisuudet laajenevat edelleen, kun K-Citymarket Länsikeskus alkaa palvella 1. marraskuuta alkaen kellon ympäri. K-Citymarket Länsikeskus on Varsinais-Suomen alueella toinen K-ruokakauppa, joka pitää ovensa auki ympärivuorokautisesti.

”Suurin syy pitää ovemme jatkossa pysyvästi auki on ihmisten muuttuneet tarpeet. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän eri aikoihin vuorokaudesta, ja haluamme helpottaa asiakkaidemme arkea tarjoamalla mahdollisuuden ostoksiin juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii”, kertoo K-Citymarket Länsikeskuksen kauppias Juha Jylli.

K-Citymarket Länsikeskukseen paikallisvoimin toteutettu n. 16 miljoonan remontti valmistuu marraskuun puolivälissä. Remontti on Turun alueen suurimpia kaupan alan investointeja vuoden 2021 aikana. Työllistämisvaikutus jatkuu myös remontin jälkeen.

”Remontin valmistuessa on luonteva ajankohta laajentaa myös aukioloaikojamme. Samalla pystymme tarjoamaan yhä enemmän töitä: vielä tämän vuoden aikana rekrytoimme reilut parisenkymmentä uutta osaajaa erityisesti ravintola- ja kahvilamaailmaamme, mutta myös palvelulinjastoon ja eri osastoille. Rekrytoimalla varmistamme, että uudet ja jo olemassa olevat palvelut toimivat kaupassa parhaalla mahdollisella tavalla”, Jylli sanoo.

Suomen laajamittaisin grocerant

Viittä vaille valmiissa remontissa koko K-Citymarket Länsikeskuksen kiinteistö remontoitiin talotekniikkaa myöten ja kaupan ilme muuttui. K-Citymarket Länsikeskus sai samassa yhteydessä myös lisää myymälätilaa, kun varastotiloista lohkaistiin osa myymälätiloiksi.

”Remontin taustalla on kaupan liikeidean konkretisoiminen asiakkaalle. Haluamme elämyksellistää, palvelullistaa ja ravintoloistaa. Ravintoloistamisella tarkoitamme sitä, että K-Citymarket Länsikeskuksessa voi nauttia ravintolaruokaa paikan päällä, ja myös ostaa parhaat raaka-aineet ravintolatasoisen elämyksen luomiseksi kotona. Meiltä saa paljon sellaista, mitä muualta ei”, Jylli valottaa.

Turkulaisille tärkeä saaristomaisema on tuotu kiinteäksi osaksi K-Citymarket Länsikeskusta parkkihallista lähtien. ”Ilmettä on luotu vaalean puun ja tumman värimaailman kontrastilla sekä meriaiheisella kuvituksella. Meiltä voi jatkossa bongata useita saaristolaiselämästä tuttuja elementtejä. Saaristomaisemien lisäksi meillä on useita kolmiulotteisia elementtejä: voit vierailla majakalla ja venevaja-yrttitarhassa ja levähtää kauppareissun lomassa laiturilla”, Jylli kuvailee.

K-Citymarket Länsikeskuksessa on jatkossa Suomen laajamittaisin grocerant eli ravintolan ja ruokakaupan yhdistelmä. Ravintolamaailma kulkee oman Food Factory -brändinsä alla ja koostuu kahvila Coffee Cornerista, Restaurant 3 -ravintolasta, sushiravintolasta sekä kaupan omasta panimosta.

”Missään muualla Suomessa ei ole yhdistetty ravintolatoimintaa kauppaan näin suuresti kuin meillä. Yhdessä Foody Allenin ja keittiömestari Aki Wahlmanin kanssa kehitetty ravintolamaailmamme tuo asiakkaiden arkeen todellista luksusta. Restaurant 3 on ravintolamaailman sydän, josta saa mm. erilaisia lounaita, sushia, burgereita, napolilaista pizzaa sekä täytettyjä ranskalaisia. Coffee corner on kevyempi kahvila-ravintola-ratkaisu, josta saa esimerkiksi belgialaisia vohveleita sekä italialaista gelato-jäätelöä sekä erilaisia leivonnaisia ja suolaisia. Uutta on, että kahvilassa pystyy asioimaan myös kaupan asiakaskierron ulkopuolelta, eli vaikkapa apteekkireissun yhteydessä”, Jylli sanoo.

Elintarvikeosastojen lisäksi myös käyttötavaraosastot on uudistettu kattavasti. Osastojen uudet kalusteet ovat rungoltaan matalammat, mikä tuo avaruutta ja helpottaa asiointia entisestään. Kodintekniikka- ja sesonkiosaston paikkoja on vaihdettu keskenään ja jatkossa sesongin ajankohtaiset tuotteet ovat keskeisellä paikalla helposti löydettävissä. Myös premium-hiustuotteet ovat saaneet oman aluensa kosmetiikka- ja hygieniaosastolta. Lisäpanostuksia on tehty uudistuksen yhteydessä myös kukkaosastoon niin valikoiman, ilmeen kuin toiminnallisuuden suhteen.

K-Citymarket Länsikeskus on kaikkiaan kahdeksas K-Citymarket, joka siirtyy ympärivuorokautiseen aukioloon. Muut 24 tuntia vuorokaudessa palvelevat K-Citymarketit ovat K-Citymarket Ruoholahti ja K-Citymarket Easton Helsingissä, K-Citymarket Tammisto Vantaalla, K-Citymarket Kupittaa Turussa, K-Citymarket Pirkkala, K-Citymarket Laune Lahdessa ja K-Citymarket Turtola Tampereella.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös