K-Supermarket Pikantin kauppiaiksi Mikko Räisänen ja Hanna Konttinen

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 3.5.2021 Mikkelin K-Supermarket Pikantin kauppiaina aloittavat kesäkuun alusta Mikko Räisänen ja Hanna Konttinen. Mikko ja Hanna ovat tällä hetkellä K-Market Otavan kauppiaina.

Mikko ja Hanna jatkavat myös K-Market Otavan kauppiaina siihen saakka, kunnes uusi kauppias ottaa ohjat.

Mielenkiinnolla kehittämään Mikkelin keskustan Tavallista parempaa ruokakauppaa

”On mielenkiintoista ja houkuttelevaa päästä aloittamaan kauppiaina K-Supermarket Pikantissa. On ilo päästä kehittämään kaupungin ydinkeskustaan tähän asiakaskuntaan parhaiten soveltuva Tavallista parempi ruokakauppa”, Mikko ja Hanna iloitsevat. ” Kiitokset myös Arja ja Petri Pylväälle pitkäjänteisestä hyvästä työstä K-Supermarket Pikantissa.” 

”Haluamme kehittää yhdessä henkilökunnan kanssa Mikkelin keskustaan nykyaikaisen ruokakaupan. Kauppiaina tulemme olemaan lähellä asiakasta ja kuuntelemaan heidän toiveitaan mm. valikoimiin ja palveluun liittyen. Asiakaspalvelun laatu on yksi toimintamme keskeisiä kulmakiviä”, kertovat uudet kauppiaat mietteistään. 

Valikoiman rakennetaan monipuoliseksi ja laadukkaaksi. Tuoreosastojen entuudestaankin keskeistä roolia tullaan vahvistamaan ja erityisesti kala-, hedelmä- ja vihannesosastoihin tulevat näkyvät panostukset. Lähi- ja paikallistuotteitta tuodaan vahvasti esille ja huomioon otetaan myös erikoisruokavaliot. ”Tulemme myös tarjoamaan asiakkaille muita uusia ja erilaisia ruokailuun liittyviä vaihtoehtoja. Otamme mielellämme asiakkaiden toiveita ja ajatuksia vastaan”, toivovat Mikko ja Hanna.

K-Supermarket Pikantin vastuullisuustyöhön kuuluvat ympäristötehokkaat ja energiaa säästävät kylmäkalusteet, henkilökunnan työhyvinvoinnista huolenpito ja poisheitettävän ruokahävikin minimointi. Asioinnin ja työnteon turvallisuus on myös työlistan kärjessä. ”Vastuullisuus on ylipäänsä mukana rakentamisessa, kalusteratkaisuissa ja yhteistyökumppaneiden valinnassa”, toteaa Mikko.

K-Supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, jotka tarjoavat asiakkailleen aina ajankohdan parhaat raaka-aineet ja ideat niin arjen kuin juhlankin ruoanlaittoon. K-Supermarket-kauppias henkilökuntineen rakentaa kauppansa valikoiman oman asiakuntansa mukaan tarjoten runsaasti sekä paikallisia lähituotteita että erikoisuuksia. Monipuolisilla valikoimilla, vastuullisesti toimien ja parasta palvelua tarjoten inspiroimme asiakkaitamme innostumaan ja onnistumaan omassa ruoanlaitossaan! K-Supermarket-ketjuun kuuluu yli 240 kauppaa. www.k-supermarket.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös