K-Supermarket Basilikan kauppiaiksi Marko Liikonen ja Jaana Vilmi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 30.6.2021 Syyskuun alusta Sipoon K-Supermarket Basilikaa luotsaavat Marko Liikonen ja Jaana Vilmi.

Nykyinen kauppias Mikko Kontio siirtyy K-Citymarket Hämeensaaren kauppiaaksi.

Luottavaisin mielin suuriin saappaisiin

”Mikko on tehnyt hyvää työtä ja kauppa on hienossa kunnossa. Kyllä isoihin saappaisiin astutaan mutta uskon että meillä on paljon annettavaa, ja että pystymme täyttämään ne”, Marko ja Jaana odottavat innostunein mielin syyskuuta. ”Odotamme innolla uusia haasteita, ja että pääsemme tutustumaan asiakkaisiimme. Uskomme, että yhdessä henkilökunnan kanssa pystymme tekemään erinomaisen kaupassakäyntielämyksen.”

Asiakkaita hemmotellaan laajalla valikoimalla mukaan otettavia valmiita tuotteita

K-Supermarket Basilikassa on jo nyt melko paljon omaa ruokien ja välipalojen valmistusta mutta uudet kauppiaat panostavat niihin lisää. Suunnitteilla on laajentaa tuotantotiloja, että siellä voi paremmin valmistaa monipuolisia ateriakokonaisuuksia tai puolivalmisteita myyntiin. ”Samalla pystymme laajentamaan erilaisten välipalojen, kuten rahkat ja smoothiet sekä patongit ja täytetyt croissantit, valmistusta. Panostamme myös laadukkaiden raaka-aineiden ja aterian osiin valikoimassa – lisäksi toivomme asiakkailta vinkkejä lyömättömän valikoiman rakentamiseksi”, kehottavat uudet kauppiaat. ”Ylpeitä sopii myös olla kaupassamme olevasta sertifioidusta kalatiskistä.”

Vastuullisuustyö on vahva tahtotila ja Basilikan arkipäivää

”Vastuullisuus on monia erilaisia asioita; käytämme ympäristöystävällistä sähköä, lajittelemme ja kierrätämme kaikki kaupassa syntyvät erilaiset jätteet, jatkossa pyrimme pakkaamaan kaikki valmistamamme tuotteet ekologisiin pakkauksiin. Lisäksi pyrimme suosimaan paikallisia tuottajia ja palveluita, tuemme paikallisia urheiluseuroja, mahdollistamme nuorten kesätyöpaikat”, listaavat Marko ja Jaana. ”Vastuullisuustyö on tahtotila, johon haluamme koko henkilökunnan voimin sitoutua.”

Marko omaa vankan kokemuksen ravintola-alalta, hän on tehnyt pitkän uran ravintoloissa ennen kauppiaaksi lähtöä. Hän hakeutui K-ryhmän kauppiaskoulutukseen ja ensimmäinen kauppapaikka oli Neste K Sipoonlahti vuonna 2012 ja sieltä hän siirtyi K-Supermarket Jokelaan 2017.

Jaanalla on myös vahva ravintola-alan ja asiakaspalvelutyön tausta ja kauppiaaksi hän siirtyi Markon rinnalle Jokelaan.

Marko ja Jaana harrastavat ulkoilua, ruuanlaittoa ja nauttivat ystävien seurasta. Perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös