Savonlinnan K-Supermarket Mertala ja K-Market Rinkeli saavat uudet kauppiaat Kalle Toivasesta ja Miisa Kaartisesta

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 2.9.2026 Kalle ja Miisa ottavat 1.10. alkaen vastuulleen kaksi savonlinnalaista K-kauppaa, K-Supermarket Mertalan ja K-Market Rinkelin. Kauppiaspariskunta siirtyy uusiin tehtäviin Joensuun K-Market Kotiharjusta, jossa he ovat toimineet kauppiaina reilun vuoden ajan.

Nykyinen kauppias Kari Nuutinen kertoo, että nyt on aika keskittyä mökkeilyyn ja harrastuksiin. ”Savonlinnassa on ollut hyvä työskennellä ja tehdä kauppaa. Kiitokset asiakkaille, henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille näistä yli yhdeksästä vuodesta. Toivotan myös onnea uusille kauppiaille Miisalle ja Kallelle”, lähtevät Karin terveiset.

Uusi vaihe tuo mukanaan paljon muutoksia, sillä samalla pariskunta muuttaa Joensuusta Savonlinnaan.

"Uudet tuulet puhaltavat monestakin näkökulmasta. Alussa riittää tutustumista itse paikkakuntaan sekä kauppoihin, mutta Kari jättää meille hienot kauppapaikat osaavan henkilökunnan kera. Puhkumme intoa päästä kehittämään kauppoja entisestään."

Asiakkailla tulee olemaan tärkeä rooli kauppojen kehittämisessä.

"Toivomme asiakkaiden osallistuvan kehittämistyöhön kertomalla meille ajatuksia, toiveita ja ideoita. Konstit tähän ovat monet, joko perinteisesti kaupoilla törmätessämme tai vaikkapa somessa viestitse."

K-Supermarket Mertalassa panostetaan palveluihin ja valikoimaan

K-Supermarket Mertalan vahvuutena uusi kauppiaspari näkee erityisesti kaupan suuren pinta-alan ja monipuoliset mahdollisuudet.

"Ajattelemme, että asiakkaan ei tarvitse lähteä Mertalaa edemmäs kalaan, vaan kaikki löytyy yhden ja saman katon alta."

Kaupan kehittämisen alkuvaiheessa tavoitteena on laajentaa erityisesti take away- ja lounaspalveluita.

K-Market Rinkeli säilyy vahvana lähikauppana

K-Market Rinkelissä kauppiaat haluavat rakentaa vahvuuksien varaan. Keskeinen sijainti ja monipuoliset palvelut ovat heidän mukaansa tärkeä osa kaupan vetovoimaa.

"K-Market Rinkeli on keskeisellä paikalla palvelemassa lähialueen asukkaita monipuolisine palveluineen. Tästä tulee ehdottomasti pitää kiinni."

Kauppiailla on jo runsaasti kehitysideoita myös Rinkeliin, jotta kauppa vastaa jatkossakin alueen asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Lisäksi Wolt-palvelut tuodaan osaksi molempien kauppojen palveluvalikoimaa.

Asiakaspalvelu on kaiken perusta – ”Se on meijjän juttu”

Kalle ja Miisa pitävät asiakaspalvelua kauppiasuransa tärkeimpänä kulmakivenä.

"Olemme rennon rempseitä pohjoiskarjalaisia ja rakastamme vaihtaa kuulumisia asiakkaiden kanssa. Jokainen asiakas kohdataan lämmöllä ja hymyssä suin – se on meijjän juttu."

Asiakaspalvelussa korostuu asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen.

"Oli kyse sitten pienestä pakkausavusta kaupalla tai erikoisemmista tavaratarpeista, kuten lavallisesta sokeria mehiläisille syötäväksi, onnistuu."

Kauppiasvaihdosta juhlitaan myöhemmin

Kauppiaat suunnittelevat erilaisia tapahtumia ja juhlia asiakkaille sen jälkeen, kun arki uusissa kaupoissa on lähtenyt käyntiin.

"On suurten juhlien aika, kunhan päästään ensin taloksi kauppoihin ja opitaan kulkemaan uuden kodin ja kauppojen välit ilman karttaa."

Kauppiaat ottavat haltuunsa myös K-Supermarket Mertalan ja K-Market Rinkelin sosiaalisen median kanavat, joissa he aikovat olla aktiivisesti mukana jakamassa kauppojen arkea 1.10. alkaen.

Monipuolinen tausta tukee kauppiasuraa

Kalle on koulutukseltaan IB-tradenomi. Ennen kauppiasuraa hän on työskennellyt logistiikan ja myynnin tehtävissä sekä perhokalastuksen parissa.

Miisa on aikuiskasvatustieteen maisteri ja on työskennellyt ennen kauppiasuraa henkilöstöhallinnon tehtävissä. Opiskeluaikoinaan hän työskenteli myös kaupan alalla.

Luonto ja Saimaa vetävät puoleensa

Vapaa-ajallaan Kalle ja Miisa viihtyvät luonnossa marjastamassa ja sienestämässä. Arkea ilahduttavat suomenlapinkoirat Valo ja Hilla, joiden kanssa pariskunta viettää aikaa muun muassa Kolilla mökkeillen.

Kalle on intohimoinen perhokalastaja ja perhonsitoja, kun taas Miisan harrastuksiin kuuluu kuntosaliharjoittelu. Entisenä kilpatanssijana hän odottaa kiinnostuneena, löytyisikö uudesta kotikaupungista myös tanssiharrastukselle jatkoa.

Lopuksi kauppiaat haluavat kiittää Joensuun Uimaharjussa kohtaamiaan ihmisiä.

"Haluamme lähettää lämpimän kiitoksen asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä hienolle henkilökunnallemme. Olemme saaneet reilun vuoden aikana unohtumattomia kokemuksia ja kohtaamisia, joita varmasti muistellaan vielä monesti. Kiitos jokaiselle."


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös