Satu Järvenpään kauppiasura alkaa oman kotikylän kaupassa Kuhmoisten K-Market Kipparissa

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 31.8.2026 Satu Järvenpää (41) aloittaa kauppiasuransa Kuhmoisten K-Market Kipparissa lokakuun alussa. Satu on Kipparin asiakkaille entuudestaan tuttu, koska hän on työskennellyt kaupassa jo yhdeksän vuotta.

”Tuntuu mahtavalta päästä kauppiaaksi oman kotikylän kauppaan!”, hehkuttaa Satu. ”Tämä oli minulla jo haaveena kauppiasvalmennuksen aikana.”

”Olen asunut koko ikäni Kuhmoisissa, lukuun ottamatta yhden vuoden pyörähdystä Helsingissä. Kuhmoinen on kaunis pieni kylä, jossa kaikki puhaltaa yhteen hiileen, ja on huippua päästä yrittäjänä mukaan kehittämään kunnan elinvoimaisuuta. Syyskuussa minulle tulee yhdeksän vuotta täyteen Kipparissa työskentelyä ja suoritin kauppiasvalmennuksen myös täällä, niin tuntuu luonnolliselta jäädä jatkamaan omaa uraa juuri tänne.”

K-Market Kipparin vahvuus on palvelutiski, minne uusi kauppias laittaa jatkossa lisää panostusta. Sadulle loistava asiakaspalvelu on sydämen asia ja hän haluaa Kipparin olevan asiakkaille myös kohtaamispaikka, missä päästään vaihtamaan kuulumisia. ”Kaupan valikoimaa haluan kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa, joten tuotetoiveita otetaan ilolla vastaan. Näin saadaan kaupasta meidän kylän näköinen.”

Sadun omat Pirkka-tuotesuosikit ja -vinkit ovat rapea valkosipuli chili-seesamiöljyssä, grillatut paprikat öljyssä ja halloumi.

Uusi kauppias lupaa, että kaupalla pidetään ehdottomasti pitämään avajaisjuhlat, kunhan arki lähtee rullaamaan.

Sadun supervoimana on aito läsnäolo. ”Valtaosa asiakkaista on itselle tuttuja, ja heidän kanssa on niin itketty ja naurettu vuosien aikana, eikä tämä tule muuttumaan miksikään.”

Sadun perheeseen kuuluvat puolison lisäksi kaksi teinipoikaa, joita tullaan myös näkemään kaupalla. ”Vanhempi poika Kasperi onkin tuttu näky Kipparissa useammalta kesältä. Vapaa-aikaa tulee paljon vietettyä Päijänteellä mökkeillen, mikä onkin kodin lisäksi suosikkipaikka maailmassa. Talvisin päätä tuuletetaan moottorikelkkailen, jos vain lunta sattuu tulemaan.”


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös