Mikkeliläinen K-Market Kaukola avautuu uudistuneena 13. elokuuta

Kauppias Santeri Juvosen luotsaama K-Market Kaukola avaa ovensa asiakkaille torstaina 13.8. klo 7.00 mittavan remontin jälkeen. Uudistuksessa myymälä on saanut täysin uuden ilmeen, ja asiakkaiden arkea sujuvoittavat muun muassa uusi myymäläkierto, itsepalvelukassa sekä uusi pullonpalautusautomaatti.

Kauppias Santeri Juvosen mukaan kauppa on uudistettu käytännössä lattiasta kattoon.

”Uudistus sujui erittäin hyvin ja suunnitelmien mukaisesti. Lämmin kiitos meidän henkilökunnalle kaikesta ahkeruudesta ja ymmärtäväisyydestä remonttiprosessin aikana. Voin allekirjoittaa sanonnan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kauppa vaati jo täydellistä kasvojenkohotusta, ja nyt se on kertaheitolla tuotu 2020-luvulle”, Juvonen kertoo.

Myymälän pinta-ala säilyy ennallaan, mutta uuden myymäläkierron ja kalusteratkaisujen ansiosta tila tuntuu aiempaa huomattavasti avarammalta. Myös asioinnin sujuvuuteen on panostettu: jatkossa paistopistetuotteet punnitaan vaa'alla, mikä mahdollistaa esimerkiksi paistopistetuotteiden ja take away -kahvin ostamisen nopeasti itsepalvelukassan kautta.

Avajaisia vietetään torstaina munkkikahvien merkeissä, ja perjantaina asiakkaille tarjoillaan ulkona makkaraa. Lisäksi avajaistarjouksia on luvassa koko loppuviikon ajan.

Juvonen kannustaa asiakkaita osallistumaan kaupan valikoiman kehittämiseen.

”Olemme toteuttaneet asiakastoiveita jo ennen avausta ja haluamme niitä lisää myös jatkossa. Toivomme, että asiakkaat kertovat meille rohkeasti tuotetoiveistaan joko kaupassa asioidessaan tai sähköisesti. Näin saamme rakennettua juuri paikallisille asiakkaille mieluisan valikoiman”, hän sanoo.

Wolt-palvelu jatkuu K-Market Kaukolassa normaalisti myös uudistuksen jälkeen.

”On ollut ilo kuulla, kuinka innolla asiakkaat odottavat pääsevänsä uudistettuun myymälään. Olemme henkilökunnan kanssa tästä todella kiitollisia. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan uudistuneeseen K-Market Kaukolaan”, Juvonen kertoo.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös