Hävikkiviikko: Tampereella Kespron noutotukusta noin 11 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa
Hävikkiviikko: Tampereella Kespron noutotukusta noin 11 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa
21.09.2026
Kespron noutotukku Tampereella lahjoitti viime vuonna noin 11 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 33 700 euroa.
Mäntyhaantiellä sijaitseva noutotukku palvelee pirkanmaalaisia ravintoloita, kahviloita ja ammattikeittiöitä. Tampereen noutotukku on Kespron noutotukkuverkoston vilkkaimpia, ja se uudistettiin kokonaan viime vuonna.
Noutotukkujen rooli on toimia myös ravintoloiden täydennysostopaikkoina yllättävien tilanteiden varalta, jolloin ammattikeittiöihin tarkoitettuja tuotteita on oltava aina saatavilla. Osa myyntiajan loppua lähestyvistä tuotteista pyritään ohjaamaan mahdollisimman tehokkaasti ruoka-apuun ennen päiväysten umpeutumista.
”Meillä liikkuu paljon tavaraa ja asiakasvirta on vilkas, joten ruokahävikin hallinta on ennen kaikkea tilausmäärien osumista oikeaan. Se ruoka, mitä ei saada myytyä ohjataan ruoka-apuun eikä roskiin”, sanoo Kespron Tampereen noutotukun myymäläpäällikkö Mikko Viljakka.
Uudistus paransi myös hävikinhallintaa
Kaikkea ruokaa ei voi lahjoittaa eteenpäin, esimerkiksi tuotteita, joissa on havaittavissa jo pilaantumisen merkkejä. Tampereen noutotukussa 82 prosenttia kaikesta syntyvästä jätteestä ohjautuu kierrätykseen, ja osuus on noussut edellisvuodesta.
”Myymäläuudistuksen yhteydessä mietimme myös takatilat ja lajittelupisteet uusiksi. Kun oikea astia ovat lähellä toisiaan ja hyvin organisoituina, onnistuu lajittelu kiireessäkin”, Viljakka kertoo.
Tavoitteena hävikin puolittaminen
Kespro on osa K-ryhmää, joka on sitoutunut puolittamaan toiminnassaan syntyvän ruokahävikin vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 lähtötasosta. Hävikkiä ehkäistään noutotukuissa ennen kaikkea ennakoivasti: oikein mitoitetuilla tilauksilla, tuotteiden nopealla kierrolla, myyntiajan lopun alennuksilla ja henkilöstön koulutuksella.
Ruokahävikkiä syntyy Suomessa koko elintarvikeketjussa vuosittain noin 360 miljoonaa kiloa, josta foodservice-alan osuus on noin 61 miljoonaa kiloa.* Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään tänä vuonna 21.–27.9.2026. Kuluttajaliiton koordinoiman kampanjan tavoitteena on herättää keskustelua ruokahävikistä, lisätä ruoan arvostusta ja tarjota konkreettisia vinkkejä hävikin vähentämiseen. Vuoden 2026 teemana nostetaan esiin erityisesti satokausiajattelu ja tuoreiden sesongin kasvisten suosiminen.
Kespron noutotukku Tampereella sijaitsee osoitteessa Mäntyhaantie 16.
*Suomen kansallinen ruokahävikkitiekartta, 2021. Tiekartta on osa Luken Elintarvikejätteen ja hävikin seuranta -hanketta.