K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 4.10.2024 Eemeli Vinkka aloittaa K-Market Reisjärven kauppiaana marraskuun alusta. Eemeli jatkaa myös kauppiaana Halsuan K-Marketissa.
Nuorena pilkkusäännöistä innostuvasta Tarjasta piti tulla äidinkielenopettaja, mutta matikkaluokka ja ensimmäinen kesätyö tekniikan alalla veivät hänet pian mukanaan. Isän vinkkauksesta hän haki nuorena Huberille kesätöihin, ja ala tuntui heti omalta.
”Lukiossa matikanopettaja kehotti meitä luokan tyttöjä siirtymään naapuriluokkaan, jossa opetettiin lyhyttä matikkaa, koska pitkä matikka on vaikeaa. Päätin näyttää opettajalle, että kyllä tytötkin pärjää. Jälkikäteen se on osoittanut oikeaksi valinnaksi ja teknisen alan opinnot ja työt ovat olleet minun juttuni”, muistelee Tarja.
Tarjan ura on vähintäänkin monipuolinen ja kokemusta löytyy ”pöydän molemmilta puolilta” ostajan ja myyjän saappaista. Huberilla työtehtäviä oli monenlaisia, ja työnantajan vaihtuessa yritysoston myötä YIT:ksi, Tarja siirtyi kansainvälisiin hankintatehtäviin ja teki myös esimerkiksi alihankkijoiden auditointeja.
”YIT:ltä siirryin seuraavaksi norjalaiseen Aker Kvaerner -konserniin kehittämään ja harmonisoimaan kansainvälistä hankintatoimintaa. Se jos mikä oli varsinainen kulttuurien ja erilaisten liiketoimintamallien korkeakoulu. Matkustin joka toinen viikko ja aina sai olla matkalaukkua purkamassa ja pakkaamassa”, naurahtaa Tarja.
Vuonna 2007 Tarjalle tarjottiin paikkaa Onnisella teräs- ja teollisuusliiketoiminnan kehittämisen parista ja kuusi vuotta sitten hän eteni Onnisen teollisuussegmentin johtajaksi. Nykyään Tarja toimii Onnisen johtoryhmässä, ja hänellä on 110 henkilön tiimi. Päivät kuluvat etenkin erilaisissa sisäisissä palavereissa sekä asiakaskäynneillä, tavarantoimittajien tapaamisissa ja kehittämisen parissa.
”Tykkään siitä, että K:ssa on hyvässä suhteessa työn itsenäisyys ja vapaus sekä hyvät ennalta määritellyt prosessit. Lisäksi tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, joten nautin vaihtelevista päivistä ja kohtaamisista”, kertoo Tarja.
Näiden lisäksi Tarja kokee tärkeäksi työn yhteiskunnallisen merkityksen: Onninen myy materiaaleja esimerkiksi laitoksien, kauppojen ja risteilyalusten rakentamiseen ja ylläpitoon. Samalla toiminnalla huolehditaan, että saamme esimerkiksi vettä ja valoa koteihimme. Voikin olla yllättävää, miten monessa Onninen on mukana.
”Onnisella työskentelee paljon eri taustaisia ihmisiä ja työtehtäviä on monenlaisia. Osalla on paljon teknistä osaamista, mutta monia asioita oppii myös työn ohessa. Parasta on myös, että sosiaalisista tilanteista nauttivat voivat tehdä paljon asiakaspalvelua ja myyntiä kentällä, mutta toisaalta erilaisia asiakaspalveluun ja myyntiin liittyviä tehtäviä löytyy myös enemmän toimistotöistä pitäville”, muistuttaa Tarja.
Tarja haluaa rohkaista nuoria uskomaan siihen, että ei ole yhtä sopivaa tyyppiä tekniselle alalle. Erityisesti vanhempien tuki ja kannustus ovat tärkeässä roolissa siinä, että nuorelle ei rajata, millaisia uravaihtoehtoja kukakin voi pohtia.
”Kerran vanhasta autostamme piti irrottaa laturi ja isäni opasti minua lankapuhelimen päästä. Hän ei kysynyt, että voisikohan naapurin mies tulla apuun vaan luotti, että minäkin pystyn siihen. Meistä kaikista voi olla mihin vain ja kaikkea voi oppia”, rohkaisee Tarja.
Tarja ei olekaan omalla urallaan keskittynyt vain oman johdettavan alansa kehittämiseen, vaan hän on ollut mukana esimerkiksi kehittämässä Onnisen vastuullisuutta ja kokeilemassa erilaisia HR:n pilotointeja. Aktiivinen luonne näkyy myös vapaa-ajalla: Tarja kuuluu useampaan yhdistykseen, toimii taloyhtiönsä ja parin yhdistyksen hallituksessa, kävelee päivittäin ja harrastaa miehensä kanssa penkkiurheilua.
”Liian kapea työnkuva tylsistyttäisi minut. Haluan olla mukana monessa ja olenkin ylpeä, mitä kaikkea olen urani aikana saanut aikaiseksi. Välillä vapaa-aikakin menee suorittaessa, mutta rentoudun hyvin kulkemalla luonnossa, käsitöiden parissa tai stadionilla urheilua katsoen”, kertoo Tarja.
K-ryhmä on yksi Suomen suurimmista työnantajista ja 45 000 osaajan yhteisö. K:lla on keskeinen rooli yhteiskunnassamme ja K:laisten kädenjälki näkyy päivittäin ihmisten arjessa: miten syömme, liikumme ja asumme nyt ja tulevaisuudessa. Töissä K:ssa tulee vastaan ihan omanlaisia mahdollisuuksia, joista rakentuu ihan omanlaisia kokonaisuuksia, urapolkuja ja osaamista, yhdessä alan parhaiden ammattilaisten kanssa, alan huipulle asti. Kun jokainen loistaa työssään, vaikutuksemme säteilee isosti.
Tässä sarjassa kerromme työstä K:ssa, K:laisten osaajien itsensä sanoittamana.