10 juniorijääkiekkoseuraa mukaan Liike on lääke -hankkeeseen – tavoitteena, että tuki muuttuu liikkeeksi
10 juniorijääkiekkoseuraa mukaan Liike on lääke -hankkeeseen – tavoitteena, että tuki muuttuu liikkeeksi
16.09.2024
K-ryhmän ja kumppaneiden Liike on lääke -hanke laajenee tänä syksynä, kun 10 juniorijääkiekkoseuraa ympäri Suomea liittyy mukaan kannustamaan lapset ja nuoret liikkeelle. Tuki suunnataan matalan kynnyksen harrastustoimintaan ja yhteistyö on räätälöity paikallisten seurojen näköiseksi.
Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi tutkimusten mukaan*. K-ryhmä ja kauppiaat ovat tarttuneet tähän haasteeseen yhdessä kumppaniensa Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton ja JVG:n kanssa Liike on lääke -hankkeella. Tavoitteena on kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle lajirajat ylittävällä yhteistyöllä.
Nyt hanke laajenee entisestään, kun K-ryhmä aloittaa yhteistyön kymmenen jääkiekkoseuran junioritoiminnan kanssa. Mukana ovat kuopiolainen Juniori-Kalpa, mikkeliläinen Juniori-Jukurit, lahtelainen Juniori Pelicans sekä tamperelaisten Ilveksen ja Tapparan, helsinkiläisen Jokereiden, oululaisen Kärppien, espoolaisen Kiekko-Espoon ja turkulaisen TPS:n junioritoiminnat. Lisäksi yhteistyö jatkuu helsinkiläisen HIFK:n junioritoiminnan kanssa, jolle K-ryhmä lahjoitti pilottikokeiluna keväällä 2024 noin 110 tuntia jääaikaa.
K-ryhmän tuki juniorijääkiekkoseuroille mahdollistaa matalan kynnyksen harrastamista, luistelukoulutoimintaa ja paikallisia tapahtumia. Lisäksi tuetaan vähävaraisten nuorten harrastustoimintaa ja annetaan vinkkejä jääkiekkoharrastuksen aloittamiseksi.
”Olemme iloisia, että Liike on lääke -hanke laajenee vielä enemmän jääkiekon pariin, sillä K-kauppiaat ovat todella aktiivisia jääkiekon tukijoita ja laji on meille K-ryhmässä sitä kautta tärkeä. Jääkiekko on Suomessa erityisen suosittu laji ja sen kautta tavoitamme laajasti ihmisiä tärkeän asian pariin. Haluamme osoittaa, mitä kaikkea hyvää liikunta tuo lapsille ja nuorille ja luoda näin positiivista muutosta, joka vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiin nyt ja huomenna”, kertoo K-ryhmän viestintäjohtaja Karoliina Partanen.
Yhteistyön puitteissa tavoitetaan noin 12 000 juniorikiekkoilijaa ja näiden lähipiiri, kuten vanhemmat sekä seurojen työntekijät ja vapaaehtoiset.
Tuki muuttuu liikkeeksi paikallisten toiveiden mukaan
Jokainen juniorijääkiekkoseura on erilainen. Siksi ne ovat räätälöineet Liike on lääke -hankkeen puitteissa tapahtuvan toimintansa sellaiseksi, että se palvelee juniorityötä paikallisesti parhaiten. Harrastepolun tuki nähdään tärkeänä ja kasvavana toimintana monessa seurassa.
Toinen tärkeäksi koettu asia on syrjäytymisen ehkäiseminen. Esimerkiksi Kalpa kouluttaa hankkeen puitteissa nepsy-ohjaajia, jotta erityislapsilla olisi enemmän mahdollisuuksia olla mukana harrastamassa jääkiekkoa. TPS puolestaan järjestää maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille Khaledin kiekkokoulua.
Kaikissa mukaan hankkeeseen liittyvissä seuroissa on lisäksi U13-kummi-ikäryhmä, jonka pelaajat vievät viestiä liikkumisen tärkeydestä eteenpäin seurassaan.
“Olemme tunnistaneet yhdessä seurojen kanssa, että siirtymä alakoulusta yläkouluun on monelle taitekohta ja harrastaminen saattaa silloin jäädä. Haluamme yhdessä kannustaa siihen, että jääkiekosta tulisi mahdollisimman monelle elinikäinen harrastus”, sanoo Partanen.
Liike on lääke -hankkeen piirissä on myös korkeakoulujen jääkiekkosarja FCAA, jonka kautta jaetaan kiekkoileville opiskelijoille stipendejä harrastamiseen.
Millaista urheilusponsorointia K-ryhmä tekee osana Liike on lääke -hanketta?
K-ryhmä on Suomen Koripalloliiton, Suomen Palloliiton ja Suomen Tennisliiton pääsponsori. Lisäksi K-ryhmä tukee montaa muutakin lajiliittoa ja pienempiä urheiluseuroja kautta maan.
K-ryhmä ja kumppanit liikuttivat kevään, kesän ja syksyn 2024 aikana yli 73 000 lasta ja nuorta eri puolilla Suomea ilmaistapahtumissa, kuten Pirkka Street Basket- ja Liike on lääke -tapahtumissa. Tapahtumia järjestettiin yli 100. K-ryhmä sponsoroi myös muun muassa HNMKY:n Yökoris -tapahtumaa 2024.
Paikallinen K-kauppa on monelle harrastus- ja hyväntekeväisyystoimijalle tärkeä yhteistyökumppani. Kaupat voivat tukea oman alueensa vapaa-ajantoimintaa ja osallistua näin paikallisen hyvinvoinnin kehittämiseen. K-Kauppiasliiton ja K-ryhmän teettämässä tutkimuksessa havaittiin jo 2019, että 91 % kauppiaista sponsoroi urheiluseuroja tai urheilijoita omassa paikallisyhteisössään eri tavoin.
Kesko Oyj myöntää lahjoituksia yleishyödyllisille järjestöille yhtiökokouksen myöntämistä lahjoitusvaroista. Lahjoituskohteista päättää yhtiön hallitus. Hallituksen lahjoitusvaroista on ohjattu vuosittain lahjoituksia vähävaraisten lasten- ja nuorten urheilun tukemiseksi, esimerkiksi Hope Ry:n harrastustuelle ja Iceheartsille.
*Liitu-tutkimus 2022 ja valtakunnalliset fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaustulokset 2023, opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö 2023.