Kaupan uudistaminen ja yhteisöllisyyden luominen tekivät Herkkukirsikasta Pohjois-Suomen parhaan K-Marketin

Vuoden 2022 Pohjois-Suomen paras K-Market on valittu. Tänä vuonna alueen parhaan kaupan tittelin vei Suomussalmella sijaitseva K-Market Herkkukirsikka, jonka kauppiaina toimivat Kirsi Moilanen ja Piia Kähkönen.

K-Market Herkkukirsikalle palkinnon toi kaupan jatkuva kehittäminen. Kauppa on täysin uudistettu ja palvelee asiakkaitaan nyt upeissa puitteissa. Asiakkaat kiittelevät toiveiden toteuttamista, kauppiaiden ja henkilökunnan ystävällisyyttä sekä hyvää palvelutiskiä. 

"Olemme tunnustuksesta yllättyneitä ja erittäin otettuja. Henkilökunta on ollut tässä suuressa roolissa. Suuret kiitokset myös asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, palkinto kuuluu kaikille", sanovat kauppiaat Kirsi Moilanen ja Piia Kähkönen.

Herkkukirsikka luo yhteisöllisyyttä paikkakunnalla monin tavoin. Siellä järjestetään erilaisia teematapahtumia, kuten naamiaisia sekä muotinäytöksiä, sillä ruokakaupan yläkerrassa on myös muoti- ja sisustusliike.  Suosituin tapahtumista on ollut pimeä kauppa Taiteiden yönä muutama vuosi sitten. 

"Olemme perheyritys ja myös vanhempamme näkyvät kaupalla usein. Asiakkaat tuntevat koko perheen. Tätä tunnustusta pitää juhlistaa yhdessä kyläläisten kanssa. Järjestämme keväällä kakkukahvit kaupalla", jatkavat kauppiaat.  

Alueen paras K-Market valitaan sen perusteella, miten se on kehittänyt liikevaihtoaan, menestynyt asiakastyytyväisyystutkimuksissa ja miten kaupan henkilöstöjohtaminen toimii. Palkintoon vaikuttaa myös se, miten kaupan liikeidea tulee asiakkaiden arjessa näkyväksi ja miten kauppa kehittyy ajassa. 

"K-Market Herkkukirsikassa on aidon kyläkaupan tunnelma. Kaupalla on syvät juuret ja pitkät perinteet paikkakunnalla. Se ei silti tarkoita, että kauppa ei kehittyisi ajan mukana. K-Market Herkkukirsikka pärjää, vaikka kilpailutilanne on tiukka asukasmäärältään hiipuvassa kunnassa", palkintoa perustelee K-Market-ketjun johtaja Jesper Åberg.

K-Market-ketju palkitsee joka vuosi parhaita kauppojaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Lisäksi kauppoja palkitaan erilaisten vuosittain vaihtuvien teemojen perusteella. 

Pohjois-Suomen erikoispalkitut K-Marketit 2022: 

  • Paras myynnintekijä: Mikko Rousu ja Elina Rousu-Karlsen, K-Market Kilpishalli, Kilpisjärvi / Enontekiö 
  • Paras liikeidea: Sari ja Jukka Kivioja, K-Market Lohtaja / Kajaani
  • Paras verkkokauppa: Kati ja Petri Haavikko, K-Market Toriportti, Rovaniemi 
  • Pitelemätön into: Samuel ja Sara Satomaa, K-Market Pateniemenranta, Oulu 
  • Asiakastyytyväisyys: Olli ja Terttu Pollari, K-Market Pollari, Kannus
  • Tulokas: Aki Korhonen ja Annukka Österlund, K-Market Hyrynsalmi
  • Paikallinen vaikuttaja: Minna Back, K-Market Muoniontori, Muonio 

Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös