Ville Juvakka ja Pauliina Peltola K-Rauta Forssan kauppiaiksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 25.11.2022 Forssan K-Rauta saa uudet kauppiaat 25. marraskuuta, kun Ville Juvakka ja Pauliina Peltola toteuttavat unelmansa ja aloittavat kauppiasuransa. Suurimmat odotukset heillä on päästä käyttämään osaamistaan ja kehittämään omaa kauppaa.

”Nuoresta iästämme huolimatta pidämme itseämme rautakaupan ammattilaisina. Villen kahdenkymmenen vuoden ja Pauliinan lähes viidentoista vuoden rautakauppakokemus tuo varmuutta lähteä kauppiaiksi”, kauppiaspariskunta kertoo.

Ville Juvakan ja Pauliina Peltolan juuret ovat Keski-Suomessa ja Satakunnassa. Forssaan he muuttavat Tuusulasta ja työpaikkana molemmilla oli K-Rauta Malmi. Forssa on heille hyvä kauppapaikka, koska Satakunnassa on pariskunnan laajempi tukiverkko, joka tukee alkavaa yrittäjyyttä. 

Ville Juvakalla on kokemusta useamman osaston johtamisesta, ja viime vuodet hän on keskittynyt yritysmyyntiin sekä kaupan kehittämiseen. Pauliina Peltolalla on pitkän linjan kokemus sisustustuotteiden myynnistä. Viimeiset kuusi vuotta hän on tehnyt yritysmyyntiä painopisteenään maalausliikkeet. 

”Meitä kiehtoo yrittäjyydessä vastuu ja vapaus. Suurimmat odotukset ovat päästä käyttämään osaamistamme uudessa ympäristössä ja kehittämään omaa kauppaa. Lisäksi henkilökuntaan ja asiakkaisiin tutustumista odotamme innolla”, Juvakka ja Peltola sanovat.

Tavoitteena olla entistäkin paikallisempi toimija

K-Rauta Forssa on toiminut paikkakunnalla yli kaksikymmentä vuotta saman kauppiaan johdolla, ja asiakastyytyväisyys on ollut korkealla tasolla. Kauppa työllistää reilut kaksikymmentä henkilöä ja sesonkina lähemmäs kolmekymmentä. Uudet kauppiaat haluavat olla entistäkin paikallisempi toimija, huolehtia asiakastyytyväisyydestä ja kehittää kauppaa yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Asiakastyytyväisyys on yksi tärkeimmistä toiminnan mittareista. ”Tulemme tekemään sen eteen paljon töitä, ja avainroolissa ovat toimiva myymälä, ammattitaitoinen henkilökunta ja asiakaslähtöinen valikoima.”

Pihasta ja puutarhasta kiinnostuneille järjestetään erilaisia tapahtumia kevään ja kesän aikana. ”Tässä tutkimme yhteistyön mahdollisuuksia paikallisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena on saada kuluttajille tarjottua parempia ja laajempia kokonaisuuksia. Yritysasiakkaiden kanssa tiivistetään yhteistyötä ja kumppanuutta”, kauppiaat kertovat suunnitelmistaan.

Ville Juvakka ja Pauliina Peltola kutsuvat nykyiset ja uudet asiakkaat tutustumaan heihin. ”Tehdään yhdessä entistäkin parempi K-Rauta Forssa!”

Kotimaiset maalit ja kestopuu kauppiaiden suosikit

Omiksi suosikeikseen K-Raudan suomalaisten tuotteiden valikoimista kauppias Peltola valitsee Cello-sarjan maalit, joiden laatua hän haluaa korostaa, koska on toiselta ammatiltaan maalari. Kauppias Juvakan suosikkeihin puolestaan kuuluu kotimainen kestopuu, jonka parissa on useana kesän aikaa kulunut terasseja rakentaen.

Kauppiasparin perheeseen kuuluu pian kaksivuotias poika ja 11-vuotias toimistokoira Dina. Koko perhe nauttii ulkoilusta ja luonnossa liikkumisesta. ”Pian pääsemmekin tutustumaan upeisiin kansallispuistoihin Forssan ympäristössä.”

Lisätietoja:
K-kauppias Ville Juvakka, puh. 040 536 1381, ville.juvakka@k-rauta.fi 
K-kauppias Pauliina Peltola, puh. 040 720 1634, pauliina.peltola@k-rauta.fi

 

Takaisin ylös