Ruoan verkkokaupassa vilkasta – laajan verkoston myötä toimitusajan saa lähipäivillekin

Yleisen koronatilanteen takia ruoan verkkokaupassa on alkuvuonna ollut vilkasta. Pyhien jälkeen toimituksia tehdään taas normaaliin tapaan, monissa kaupoissa kuutena päivänä viikossa.

”Vilkkaudesta huolimatta toimitusaikoja sekä kotiinkuljetuksen että noudon osalta on vielä löytyvillä. Toimitusaikaa varatessa kannattaa muistaa, että monilla alueilla on lähes aina useampia verkko-ostosmahdollisuutta tarjoavia K-ruokakauppoja. Mikäli siis juuri tietty toimitusaika olisi jossain kaupassa jo täyteen varattu, toimittavaa kauppaa vaihtamalla sopiva aika usein löytyy. Verkostomme kattaa tällä hetkellä yli 500 K-ruokakauppaa”, kertoo Keskon ruoan verkkokaupan johtaja Antti Rajala.

Suosituimmat toimitusajat ovat tyypillisesti maanantai- ja perjantai-illat, mutta etätyöaikana kysyntä on asettunut tasaisemmin viikon varrelle asiakkaiden ollessa tiiviimmin kotona.

”Ruoan verkkokaupan toimitusajat ovat varattavissa aina neljä seuraavaa viikkoa eteenpäin. Mikäli haluaa juuri tietyn toimitusajan, voi sen varata itselleen hyvissä ajoin etukäteen tekemällä tilauksen muutamalla tuotteella ja täydentämällä ostoskoria sitten jälkeenpäin. Tilauksia voi olla lähetettynä samaan aikaan useampiakin, jos vaikka varaa tilauksen viikoittain”, Rajala vinkkaa.

Vinkki: näin toimitusajan varaaminen ennakkoon onnistuu

  1. Varmista haluamasi toimitusaika K-Ruoka-verkkokaupassaLisää ostoskoriisi vaikka ihan muutama tuote, valitse toimitustapa sekä toimitusaika ja lähetä tilaus ajoissa. Näin varmistat, että saat sinulle sopivan toimitusajan varattua. Muista tarkistaa, että olet saanut tilausvahvistuksen sähköpostiisi. Se kertoo, että tilauksesi on vastaanotettu.
  2. Haluttu toimitusaika jo täynnä? Katso myös muut alueen kaupat, sillä samalla alueella kotitoimituksia tekee usein useampikin K-kauppa. Kaikkien kotiin toimittavien kauppojen tarkastamisen voi tehdä postinumeron perusteella täällä. Noudon voit puolestaan tilata mistä tahansa itsellesi sopivasta kaupasta: noutovaihtoehtoa tarjoavat K-kaupat kaupan nimen, paikkakunnan tai postinumeron avulla voi tarkistaa tästä.
  3. Muokkaa tilaustasi tilausvahvistuksesta löytyvän linkin tai tilaushistoriasi kautta niin monta kertaa kuin haluat. Vahvistus muokkauksistasi lähetetään aina sähköpostiisi ja se kannattaa tarkistaa huolellisesti.

Äkillisemmissä verkko-ostostarpeissa auttavat verkkokaupan pikatoimitukset, joissa tilaus pikapalvelua tarjoavaan K-ruokakauppaan tehdään Wolt-sovellusta käyttäen. Pikatoimituksia tarjoaa Wolt-sovelluksen kautta tällä hetkellä yhteensä 15 K-ruokakauppaa pk-seudulla, Tampereella, Jyväskylässä ja Turussa.

”Nimensä mukaisesti ruokaostokset saa kotiovelle tällä tavalla rivakasti: suurin osa pikatoimitustilauksista on havaintojemme mukaan toimitettu alle 35 minuutissa – iso joukko jopa alle vartissa. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä palveluun ja tulemme laajentamaan pikatoimitusverkostoa tänä vuonna”, Rajala toteaa.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös