Juha Marttinen K-Rauta Kokkolan uudeksi kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 2.2.2022 Kokkolan K-Rauta saa uuden kauppiaan Juha Marttisesta, joka aloittaa kauppiasuransa 3. helmikuuta. Hän lupaa uudistaa myymälää ja tuotevalikoimaa jatkuvasti vastaamaan alan uusimpia trendejä asiakkaiden toiveita kuunnellen.

Juha Marttisella on pitkä kokemus K-Raudasta, joten lähtökohdat yrittäjyyteen ovat mainiot. Ura alkoi vuonna 2007 K-Rauta Mikkelin yritysmyynnistä. Hän on työskennellyt käytännössä kaikilla K-Raudan osastoilla ja viimeksi toiminut Mikkelissä myyntipäällikkönä.

”Kauppiasura on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja haluan kiittää kasvattajakauppiaitani Markus ja Petra Pokelaa, jotka ovat antaneet parhaan mahdollisen tuen matkalla yrittäjyyteen”, sanoo kauppiasvalmennuksesta vuonna 2020 valmistunut Marttinen.

Kauppiaan työssä Juha Marttista kiehtovat erityisesti päivittäiset haasteet. ”Ne toimivat myös suurena motivaattorina yrittäjyydessä onnistumiseen. Ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa saamme kehitettyä kaupan toimintaa ja näin mahdollistamme yhdessä parhaan asiakastyytyväisyyden.”

K-Rauta Kokkola työllistää noin 24 henkilöä. ”Kiitos edeltäjäni, kauppias Joakim Forssin, meille jää hyvin hoidettu kauppa ja mahtava henkilökunta, mistä on hyvä jatkaa”, Marttinen toteaa hymyillen.

Tavoitteena alueen paras asiakaskokemus

Uuden kauppiaan tavoitteena on tarjota alueen paras asiakaskokemus sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille. Hyvä asiakaskokemus tarkoittaa hänelle henkilökohtaista palvelua, asioinnin nopeutta ja sujuvaa itsepalvelua. Marttinen lupaa yhdessä henkilökuntansa kanssa auttaa ja opastaa kuluttaja- ja yritysasiakkaita parhaisiin ostopäätöksiin sekä kaupan tarjoamiin palveluihin.

”Pidämme kiinni vahvasta rakennustarvike- ja sisustusmyynnistä ja eniten panostamme puutarhaan, työvälineisiin ja kodin kalustamiseen”, Marttinen kertoo.

Yritysasiakkaille uusi kauppias haluaa tarjota nopeaa ja ammattitaitoista asiakaspalvelua koko kaupan aukioloaikana. ”Varmistamme tärkeiden tuotteiden varman saatavuuden ja luotettavan kuljetuspalvelun. Lisäksi olemme aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin ja tarjoamme heille alan uusimmat ja parhaimmat ratkaisut.”

Omiksi suosikeikseen K-Raudan suomalaisten tuotteiden valikoimasta kauppias mainitsee laadukkaat maalit ja puunsuojatuotteet sekä Cello-porealtaat ja -kylpytynnyrit.

Kauppias toivottaa kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat tervetulleiksi K-Rauta Kokkolaan. ”Yhdessä henkilökuntamme kanssa palvelemme teitä parhaalla mahdollisella tavalla ja haluamme kuulla toiveitanne kauppamme kehittämiseksi. Tervetuloa tutustumaan!”

Juha Marttisen perheeseen kuuluvat puoliso Inna sekä 7- ja 10-vuotiaat tyttäret. Inna Marttinen työskentelee lääketeknikkona apteekissa ja tulee mukaan kaupan toimintaan myöhemmin. Tyttöjen voimisteluharrastus yhdistää koko perhettä, joka ulkoilee paljon kesäisin ja käy talvisin laskettelemassa. Vapaa-aikaa vietetään mielellään ystäväperheiden kanssa ja hyvästä ruuasta nauttien. Myös matkustelu on perheen mieleen.

Lisätietoja: K-kauppias Juha Marttinen, puh. 0505 707 137, juha.marttinen@k-rauta.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös