Iiro ja Suvi Takala K-Rauta Välivainion uusiksi kauppiaiksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 14.10.2022 KLO 9.00 Välivainion K-Rauta Oulussa saa uudet kauppiaat, kun Iiro ja Suvi Takala ottavat tänään yrittäjävastuun asiakkaiden palvelusta. He lupaavat kehittää kauppaansa asiakkaiden toiveita herkällä korvalla kuunnellen.

Takalan kauppiaspariskunta siirtyy Ouluun Etelä-Pohjanmaalta, jossa Iiro Takala on toiminut K-Rauta Seinäjoen kauppiaana vuodesta 2015 ja K-Rauta Lapuan kauppiaana vuodesta 2018 lähtien. Välivainiolle siirtymisen yhteydessä Suvi-puoliso tulee mukaan kaupan toimintaan. 

”Olen melkeinpä syntynyt rautakauppaan. Perheellä on vuodesta 1928 saakka toiminut rautakauppa Soinissa, Etelä-Pohjanmaalla, ja siellä olen puuhaillut sahojen ja naulojen parissa jo taaperosta. Palkalliset työt kaupalla olen aloittanut yläasteella, ja oma alanvalinta on ollut jo silloin selvä”, Iiro Takala kertoo.
 
Keskon kauppiasvalmennuksen osana olleen kauppiasharjoittelun Iiro Takala suoritti Seinäjoen K-Raudassa, josta tuli myöhemmin hänen ensimmäinen oma kauppapaikkansa. Suvi Takala on aiemmin työskennellyt projektipäällikkönä yritysten kehittämisen parissa.
 
Iiro Takala viihtyy kauppiaana. ”Kiehtovaa on, että kauppiasuralla voi kehittää ja kehittyä jatkuvasti. Vaikka kauppiaana oloon liittyy monenlaista puuhaa, on asiakkaiden kanssa toimiminen ja henkilökunnan kanssa yhdessä tekeminen koko jutun suola.”
 
Asiakkaiden toiveita kuunnellaan herkällä korvalla 
 
Välivainion K-Raudalla on pitkä ja hieno historia, jota uudet kauppiaat arvostavat. Kauppa palvelee sekä kuluttajia että rakentamisen ammattilaisia. 

”Aiomme kehittää kauppaa ja tarjota sekä asiantuntevaa henkilökohtaista asiakaspalvelua että asiointia helpottavia digitaalisia ratkaisuja. Kuuntelemme asiakkaiden toiveita herkällä korvalla ja teemme parhaamme, että henkilökunta viihtyy työssään”, Takalat kertovat suunnitelmistaan. 
 
Iiro ja Suvi Takala lupaavat, että heidän kaupassaan asiointi on sujuvaa ja helppoa, tarjolla on inspiraatiota ja ideoita projekteihin. ”Tämä tarkoittaa muun muassa toimivaa myymälää, kattavaa valikoimaa ja asiantuntevaa apua henkilökunnalta kaikissa tilanteissa.” 

K-Rauta Välivainio työllistää kauppiaspariskunnan lisäksi noin 60 henkilöä.
 
”Odotamme innolla, että pääsemme tutustumaan oululaisiin asiakkaisiin ja käärimään hihat kaupalla. Tervetuloa asioimaan K-Rauta Välivainioon”, Iiro ja Suvi Takala toivottavat. 
 
Omaksi suosikikseen K-Raudan suomalaisten tuotteiden valikoimista Iiro Takala nostaa Cello-liimapuulevyn, sillä se tehdään hänen eteläpohjalaisen kotikylänsä sahalla. 
 
Kauppiaspariskunnan perheeseen kuuluu kaksi pientä lasta, joten vapaa-aika kuluu lasten kanssa touhutessa sekä liikunnan parissa ja mökkeillessä. 
 
Lisätietoja: K-kauppias Iiro Takala, puh. 050 383 9965, iiro.takala@k-rauta.fi

 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös