Harri Peltonen K-Rauta Kankaanpään uudeksi kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 28.10.2022 Kankaanpään K-Rauta saa uuden kauppiaan Harri Peltosesta, joka aloittaa tänään kauppiasuransa. Hänen visionsa on, että alueen paras rautakauppa syntyy kauppiaan, ammattitaitoisen henkilökunnan ja asiakkaiden yhteistyöllä.

Harri Peltonen siirtyy Kankaanpäähän Kauhajoen K-Raudasta, jossa hän on vastannut kaupan taloudesta sekä hankinnoista. Miehen rautakauppaura alkoi 16 vuotta sitten kesätöillä Porin K-Raudan ulkomyymälässä.
 
”Vuosien varrella tehtävät ja vastuut ovat vaihtuneet. Neljän eri kauppiaan alaisuudessa olen oppinut heiltä jokaiselta paljon sekä saanut samalla ideoita oman kaupan toimintaan. Haaveet kauppiasurasta kasvoivat osaamisen mukana, ja toden teolla oma kauppa alkoi pyöriä mielessä noin kuusi vuotta sitten, jolloin toimin myyntipäällikkönä ja ostajana Porissa. Iso kiitos kuuluu kauppias Sami Saarikalliolle, joka minut kauppiasvalmennukseen lähetti”, Peltonen kertoo matkastaan kauppiaaksi.  
 
”Nyt pääsen toteuttamaan omaa vuosien aikana muodostunutta visiota parhaasta rautakaupasta yhdessä Kankaanpään ammattitaitoisen henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa”, Harri Peltonen iloitsee. 
 
Ihmisen kokoinen rautakauppa, asiakastyytyväisyys K-Rauta-kauppojen parhaimmistoa
 
K-Rauta Kankaanpää palvelee sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita. Kauppias Peltonen kutsuu sitä ihmisen kokoiseksi rautakaupaksi, jonka tuotevalikoima palvelee jo nyt hyvin rakentamisen, remontoimisen ja sisustamisen asiakkaita.  
 
”Pyrimme varmistamaan, että kaupassa asiointi on mahdollisimman helppoa ja miellyttävää riippumatta siitä, onko kauppa asiakkaalle entuudestaan tuttu. Myös valikoimia tullaan kehittämään, jotta voimme jatkossa palvella asiakkaitamme yhä paremmin ja laajemmalla tarjonnalla. Grillaamisen ystävänä uskaltanen jo nyt luvata, että myös tähän osa-alueeseen tullaan panostamaan. Olemmehan osa Suomen suurinta grillikauppaa”, Peltonen valottaa suunnitelmiaan.
 
Uusi kauppias kertoo myymälän asiakastyytyväisyyden olevan K-Rauta-kauppojen parhaimmistoa ja haluaa henkilökuntansa kanssa varmistaa, että näin on myös jatkossa. ”Hyvät ja inspiroivat esillepanot hinta-  ja tuotetietoineen, järjestyksessä oleva sisä- ja ulkomyymälä sekä ammattitaitoinen asiakaspalvelu ovat tässä avainasemassa.”
 
Uusi kauppias toivottaa tervetulleiksi kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat tutustumaan ja antamaan palautetta kaupan kehittämiseksi. ”Alueen paras rautakauppa syntyy yhteistyöllä.”
 
Kauppiaan lisäksi K-Rauta Kankaanpää työllistää kymmenen rautakaupan ammattilaista sekä sesongin aikana useita kausityöntekijöitä.
 
Sertifioitu kotimainen puutavara kauppiaan suosikki
 
Omaksi suosikikseen K-Raudan suomalaisten tuotteiden valikoimista Harri Peltonen valitsee kotimaisen sertifioidun puutavaran. ”Suomesta 75 % on metsää, ja metsän merkitys työllistäjänä ja talouden veturina on kiistaton”, hän perustelee valintaansa. 
 
Harri Peltosen perheeseen kuuluu parhaillaan vanhempainvapaalla oleva avovaimo sekä kaksivuotias tytär. Näinä päivinä perhe tulee kasvamaan vielä poikavauvalla. Perhe ja työt vievät tällä hetkellä suurimman osan kauppiaan ajasta, mutta mahdollinen vapaa-aika kuluu remontoinnin, musiikin ja jääkiekon parissa.
 
Lisätietoja: K-kauppias Harri Peltonen, puh. 040 730 5439, harri.peltonen@k-rauta.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös