Ruoan verkkokaupan toimitus jouluviikolle kannattaa varata nyt – kotiinkuljetuksia tehty tänä vuonna jo yli miljoona

Suomalaiset ovat tänäkin vuonna käyttäneet ruoan verkkokauppaa kasvavissa määrin ja ottaneet palvelun yhä selvemmin omakseen: huima miljoonannen kotiinkuljetuksen raja saavutettiin K-ryhmässä marraskuun lopulla.

”Uskomme, että myös joulu tulee olemaan ruoan verkkokaupassa vilkas, sillä usea kuluttaja helpottaa joulukiireitä tilaamalla ruokaostokset näppärästi suoraan kotiovelle tai kaupalta noudettavaksi. Oma toimitusaika jouluviikolle kannattaa varata ajoissa”, kertoo Keskon ruoan verkkokaupan johtaja Antti Rajala.

Jouluviikon toimitusajat tulivat asiakkaiden varattaviksi marraskuun lopussa, ja nyt joulukuun puolivälissä esimerkiksi suurten kaupunkien yksittäisissä kaupoissa joulua edeltävän päivän toimitusajat alkavat olla varattuja.

”Näilläkin alueilla on kuitenkin lähes aina useampia verkko-ostosmahdollisuutta tarjoavia K-ruokakauppoja, sillä verkostomme kattaa tällä hetkellä yli 500 K-ruokakauppaa. Toimittavaa kauppaa vaihtamalla toimitusaikoja sekä kotiinkuljetuksen että noudon osalta on vielä löytyvillä. Niistä kannattaa kiinnittää itselle sopiva vaihtoehto nyt, varsinkin jos toivoo toimitusta juuri tiettyyn joulunviikon ajankohtaan”, Rajala toteaa.

Vinkit verkon jouluruokaostoksille

  1. Varmista haluamasi toimitusaika K-Ruoka-verkkokaupassa. Lisää ostoskoriisi vaikka ihan muutama tuote, valitse toimitustapa sekä toimitusaika ja lähetä tilaus ajoissa. Näin varmistat, että saat sinulle sopivan toimitusajan varattua. Muista tarkistaa, että olet saanut tilausvahvistuksen sähköpostiisi. Se kertoo, että tilauksesi on vastaanotettu.
  2. Haluttu toimitusaika jo täynnä? Katso myös muut alueen kaupat: Vaikka monet kaupat ovat lisänneet toimituskapasiteettia joulun alla, osalla alueista kotiinkuljetus- ja noutoajat saattavat täyttyä jo pian suuren kysynnän johdosta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa tarkistaa myös muut oman alueen verkkokaupat täältä.
  3. Muokkaa tilaustasi tilausvahvistuksesta löytyvän linkin tai tilaushistoriasi kautta niin monta kertaa kuin haluat.Kannustamme tekemään tarvittavat muokkaukset ajoissa, sillä joulun alla tilauksia on paljon. Vahvistus muokkauksistasi lähetetään aina sähköpostiisi ja se kannattaa tarkistaa huolellisesti.
  4. Tarkista tilausvahvistus. Kun saat toimituspäivänä kuitin tilauksestasi sähköpostiin, kannattaa tarkistaa mahdolliset korvatut ja puuttumaan jääneet tuotteet tilaushistorian kautta.
  5. Tilaa joululahjat ajoissa, tarvittaessa jo aiemmin erikseen. Joululahjat kannattaa tilata ajoissa, sillä tuotteet kerätään kauppasi hyllystä toimituspäivänä.

Mukavaa joulunaikaa!


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös