Mädin suosio kasvaa kohisten – hittireseptin arvellaan siivittäneen kasvua

Mäti on herkku, joka on noussut viime vuosina tärkeäksi osaksi joulupöytää. Tänä vuonna erityisesti pakasteesta myytävien mätien myynti on lähtenyt kasvuun jo ennen joulua.

Parhaillaan somessa villitsee vaivattomasti valmistuva illanistujaisherkku: Mätidippi, joka tarjotaan maalaisperunalastujen kera. Tarjottavaan tarvitaan vain smetanaa, sipulia, sitruunamehua, valkopippuria ja kirjolohenmätiä. Jättämällä osan mädistä dipin pinnalle tarjottavasta tulee lisäksi näyttävän näköinen.

Kirjolohenmäti onkin ylivoimainen ykkönen myynnillisesti, lisäksi tämän joulun hittituotteeksi on nousemassa suomalainen muikunmäti pakasteena.

”Kiinnostus mäteihin perustuu juuri niiden helppokäyttöisyyteen ja toisaalta siihen, että ylipäätään laadukkaampien tuotteiden suosio on viimeisen vuoden aikana kasvanut. Myös tuollaisilla helpoilla resepteillä, joita somessa jaetaan voi olla vaikutusta kasvuun. Nyt esimerkiksi on nähtävissä, että pakastemätien myynti on kehittynyt jo ennen joulua +50 %, kun verrataan viime vuoden vastaavaan ajankohtaan”, kertoo tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen.

Suosituimmat mädit ja niiden erot

Suurin osa mädistä myydään palvelutiskeiltä, joissa on runsas valikoima mätejä: kirjolohta, siika ja muikkua. Palvelutiskivalikoiman etuna on, että mätiä voi ostaa oman tarpeen mukaan oikean määrän. Lisäksi mätiä myydään pakattuna: pastöroituna ja pakasteena. Tuore mäti säilyy jääkaapissa pari päivää. Pakastettu mäti on kätevä vierasvara, joka on helppo sulattaa tarjolle kotona. Pastöroitu mäti on ominaisuuksiltaan vastaava kuin tuore mäti, mutta se säilyy viileässä avauksen jälkeen pidempään.

Kirjolohenmäti

Kirjolohenmäti on ostetuin mäti. Suurirakeisen, väriltään oranssinpunaisen kirjolohenmädin sesonki on talvesta kevääseen. Kirjolohenmätiä saa myös kylmäsavustettuna.

Muikunmäti

Suomen arvostetuimman eli pienirakeisen muikunmädin huippusesonki on syksyllä. Väri vaihtelee järvittäin oranssinpunaisesta oranssinkeltaiseen.

Siianmäti

Meillä arvostetun pienirakeisen, oranssinkeltaisen siianmädin sesonki on syksyllä. Siianmätiä tuodaan myös Kanadasta.

 

 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös