Keskon autokaupan uudeksi toimialajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty Sami Kiiski

Keskon autokaupan uudeksi toimialajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty KTM Sami Kiiski (47) autokaupan nykyisen toimialajohtajan Matti Virtasen jäädessä eläkkeelle. Sami Kiiski on toiminut vuodesta 2020 Keskon vapaa-ajan kaupasta vastaavana johtajana, lisäksi hän toimii kansainvälisen Intersportin hallituksen jäsenenä. Ennen uraa Keskossa Kiiski on toiminut muun muassa Halti Oy:n toimitusjohtajana. Samalla Kesko muuttaa toimialarakennettaan. Urheilukauppa tulee osaksi autokaupan toimialaa. Aiemmin urheilukauppa on ollut osa rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialaa. Muutokset astuvat voimaan 1.6.2023.

”Sami Kiiskellä on laaja-alainen kaupan alan osaaminen, monipuolinen kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta sekä vahvat näytöt johtamisesta ja tuloksenteosta. Olen vakuuttunut, että Sami Kiiski on oikea henkilö johtamaan Keskon auto- ja urheilukaupan kokonaisuutta ja jatkamaan autokaupan uudistamista valitun kasvustrategian mukaisesti”, toteaa pääjohtaja Mikko Helander.

”Kiitän lämpimästi Matti Virtasta hänen vahvasta panoksestaan Keskossa. Matti Virtasen johdolla Keskon autotoimiala on onnistuneesti uudistettu ja kannattavuus nostettu uudelle, selvästi aikaisempaa paremmalle tasolle,” jatkaa Helander.

Keskon taloudellisen raportoinnin segmenttirakenne muuttuu edellä kuvatun mukaiseksi 1.4.2023 alkaen. Urheilukauppa on nykyisin osa Keskon rakentamisen ja talotekniikan segmenttiä. Kesko julkistaa uudistettavan segmenttirakenteen mukaiset vertailutiedot vuodelta 2022 sekä vuoden 2023 ensimmäiseltä vuosineljännekseltä toukokuussa 2023.

Lisätietoja:
Mikko Helander, pääjohtaja, Kesko Oyj
Yhteydenotot Kesko Oyj:n viestintäjohtaja Karoliina Partasen kautta, sähköposti: karoliina.partanen@kesko.fi, puh. 010 53 20744

Kesko Oyj

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Takaisin ylös