Keskon kaikkien aikojen suurin rakennushanke näkyy pian kaikille - uuden logistiikkakeskuksen peruskivi muurataan tänään Hyvinkäällä

Keskoon kuuluvan teknisen tukkukaupan Onnisen ja K-Auton käyttöön tuleva uusi logistiikkakeskus on pinta-alaltaan noin 85 000 neliömetriä, mikä vastaa 12 jalkapallokenttää. Vaiheittain vuosien 2025–2030 aikana valmistuvan logistiikkakeskuksen peruskivi muurataan tänään 30.5. Hyvinkäällä.

Onnelaksi nimetyn logistiikkakeskuksen peruskiveen tallennetaan perinteiden mukaan peruskirjan lisäksi nyt käytössä olevat metallirahat, muurauspäivänä ilmestyneet Helsingin Sanomat ja Aamuposti, Onnisen asiakaslehti numero 1/23 ja logistiikkakeskuksen pääpiirustustiedostot PDF-muodossa.  

”Suuri rakennusprojekti on aina myös suuri yhteistyöprojekti. Yksi Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan kasvun ajureista on käynnissä oleva vihreä siirtymä. Onnelasta tullaan toimittamaan kaikkialle Suomeen esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmiin tarvittavia paneeleita ja inverttereitä, tuulivoiman kaapeleita sekä sähköautojen latauslaitteita - sekä laajasti perinteisiä teknisen tukkukaupan tuotteita, joita tarvitaan yhteiskuntamme rakentamiseen”, sanoo Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala 

Kesko rakennuttaa uutta logistiikkakeskusta teknisen tukkukaupan Onnisen ja K-Auton käyttöön. Hanke on Keskon historian suurin yksittäinen rakennushanke ja suurimpia Suomessa meneillään olevia rakennushankkeita. Noin 85 000 neliömetrin logistiikkakeskus vastaa kooltaan 12 jalkapallokenttää ja tonttia ympäröivän aidan kiertääkseen on käveltävä 2,5 kilometriä.  

Ympäristö- ja luontoarvot on huomioitu logistiikkakeskuksen rakentamisessa jo alusta lähtien. Hankkeeseen nimetty ekologi inventoi tontin luontoarvot ja laatii esityksen luontoarvojen kompensoimiseksi. Kaikki logistiikkakeskuksessa käytettävä sähkö on uusiutuvaa, ja tontille rakennetaan oma aurinkovoimala. Tavoitteena on saada rakennukselle Very Good -tason BREEAM-ympäristöluokitus.  

Hyvinkään logistiikkakeskushanke on osa Keskon kasvustrategian toteuttamista. Kesko investoi hankkeeseen yhteensä yli 300 miljoonaa euroa. Työt kohteessa alkoivat lokakuussa 2022. Aikataulun mukaisesti logistiikkakeskuksen rungon pystytys alkaa kesäkuun lopussa. Logistiikkakeskus valmistuu vaiheittain vuosien 2025–2030 aikana.  

Lisätietoja:  
Projektijohtaja Seppo Kemppainen, Kesko, puh. +358 1053 22538, seppo.kemppainen@kesko.fi  
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi    

Takaisin ylös