K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 3.2.2026 Tomi Riekki (33) aloittaa kevään aikana Raahessa kolmen K-Marketin kauppiaana. Hän ottaa vastaan K-Market Ollinsaaren, K-Market Rantakadun ja K-Market Saloisen avaimet.

Pirkka täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Pirkka on tehnyt yhteistyötä JVG:n kanssa ja julkaissut kappaleen ja musiikkivideon nimeltä Edelleen.
“Oli kiva lähteä tekemään yhteistyötä merkittävänä juhlavuonna”, JVG:n Jare Brand kertoo.
Yhteistyössä on myös sopivasti symboliikkaa. Pirkka täyttää 40, ja JVG:n jäsenet Jare (38) ja Ville (38) ovat hekin jo lähellä samaa ikää. Edelleen-kappaleessa käsitellään ajatusta siitä, että jotkut asiat pysyvät mukana arjessa pitkään, mikä näkyy myös kappaleen sanoituksissa:
“Jotkut tulee ja menee, mut toiset on edelleenki tääl.”
“On bändei, ja sit on brändei.”
Kappaleessa kuuluu vaikutteita eri aikakausilta: mukana on elementtejä 90-luvun hiphopista, JVG:n varhaisemmasta tuotannosta sekä heidän nykyisestä soundistaan.
Kuuntele musiikkivideo tästä: https://youtu.be/0FGZP1akkNQ.
Edelleen-kappaleen musiikkivideolla nähdään Pirkka-klassikkotuotteita, kuten First Choice Cola, jotka palaavat kauppoihin juhlavuoden aikana. Videolla esiintyy myös Makke, Pirkka-mainoksista tuttu hahmo. Videolla Makke esittää JVG:n hermostunutta manageria, joka pyrkii pitämään budjetin kurissa.
Pirkan juhlavuosi näkyy kaupoissa, tuotteissa ja kampanjoissa pitkin vuotta. Keskon omista merkeistä vastaava johtaja Nina Salmi kertoo, että luvassa on vielä paljon lisää.
“Tuomme kauppoihin Pirkka-klassikoita menneiltä vuosilta ja uusia Pirkka-fanituotteita, muun muassa kesään sopivia Pirkka-asusteita. Syksyllä on tulossa vielä jotain uutta hauskaa,” Salmi kertoo.
Presskit:
Valokuvia ja videoita löydät täältä: K DAM portal.
KYLLÄ
EI