Oulussa järjestettävät Lähiruokatreffit tuovat yhteen alueen pientuottajia ja K-kauppoja

Lähiruoan tietä K-kauppojen hyllyille on vauhditettu ympäri Suomea järjestettävien Lähiruokatreffien avulla jo yli kymmenen vuoden ajan. K-kaupoissa onkin laaja valikoima lähiruokaa, yhteensä noin 50 000–60 000 paikallista tuotetta. Lähiruokatreffit järjestetään tiistaina 24.2. jo 45. kerran – tällä kertaa Euroopan kulttuuripääkaupungissa Oulussa.

Vuodesta 2014 alkaen järjestettyjen Lähiruokatreffien tarkoituksena on tarjota kohtaamispaikka ruoantuottajille sekä K-kauppiaille ja kaupan henkilökunnalle. Oulussa järjestettävät Lähiruokatreffit kokoavat yhteen noin 25 pientuottajaa ja 65 K-ruokakaupan edustajaa yli 20:stä alueen K-kaupasta.

’’Oulun Lähiruokatreffeillä on mukana pientuottajia 13 eri tuoteryhmästä – esimerkiksi leipomoita, pienpanimoita ja juustoloita. Tuotteitaan esittelemässä ovat muun muassa 80-vuotisjuhlavuottaan viettävä Meriläisen Leipomo, suuren suosion saavuttanut Koivulan Maito & Juusto Muhokselta sekä ravintorikkaita täysvälipaloja valmistava Wild&Berg. Pienillä toimijoilla voi olla rajalliset resurssit kontaktoida kauppoja, joten Lähiruokatreffit tarjoavat mahdollisuuden tavata useampi kauppa yhdellä kertaa’’, kertoo Keskon lähiruoan osto- ja myyntipäällikkö Laura Koponen.

Lähiruokatreffien ansiosta pientuottajat ovat solmineet uusia kauppakontakteja ja kasvattaneet myyntiään. Lähiruokatreffit voivat avata pientuottajille myös tien K-ryhmän valtakunnalliseen valikoimaan.

’’K‑kaupoissa on laaja valikoima lähiruokaa – yhteensä noin 5000060000 paikallista tuotetta. Tämän mahdollistavat itsenäiset K‑kauppiasyrittäjät, jotka voivat ostaa valikoimiinsa tuotteita suoraan lähialueensa pientuottajilta. Lähiruokatuotteet ovat keino räätälöidä valikoimaa ja erottautua, mutta myös tapa tukea paikallista yrittäjyyttä’’, Koponen jatkaa.

Yli 30 Oulun seudun K-kauppaa nostaa lähiruoan näyttävästi esille

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 33 K-ruokakauppaa Oulun seudulta nostaa lähiruoan näkyvästi esille osana Arctic Food Lab -ruokaohjelmaa. K-ruokakauppojen, Arctic Food Labin ja Oulu2026 yhteistyön tavoitteena on lisätä pohjoissuomalaisen ruokakulttuurin ja lähituottajien tunnettuutta.

Yksi Arctic Food Lab -ruokaohjelmassa mukana olevista ja Lähiruokatreffeille osallistuvista kauppiaista on Päivi Raja-Aho Oulun K-Citymarket Kaakkurista.

"On hienoa, että Oulun seudulla on paljon lähiruokatoimittajia – se näkyy myös kauppamme hyllyillä. Lähiruokatreffit tarjoavat meille loistavan tilaisuuden tutustua lähialueen pientuottajien tuotteisiin ja päästä keskustelemaan suoraan pientuottajien kanssa. Uskon myös, että pientuottajat voivat saada arvokasta sparrailuapua kaupan suunnalta, vaikkapa pakkauskokojen ja toimitusyksiköiden koon pohtimisessa’’, kauppias kertoo.   


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös